Nyt on kuukausi Saksaa takana, eli juuri sopiva hetki tehdä pitkälle meneviä yleistyksiä paikallisista koirista, niiden tavoista ja niiden omistajien tavoista! Sillä tokihan kaikki tietää, että saksalaiset koirat on ihan täysin erilaisia kuin suomalaiset, nehän kulkee kaupungillakin vapaana! Ja koska Saksa ei ole sellainen takapajula kuin Suomi, niin täällä koiriinkin suhtaudutaan niin sivistyneesti! Tai jotain…
Jos vaikka aloitetaan siitä, millaisia koiria täällä on, sillä koirakanta tuntuu omaan silmään eroavan suomalaisesta. Ensinnäkin täällä on paljon pieniä koiria, oma koira on jo selvästi iso. Toki vastaan tulee myös perus kultaistanoutajaa ja labradorinnoutajaa, mutta pääpaino koirissa tuntuu olevan pienissä. Pienissä ja lyttynaamaisissa, valitettavasti… En ole ikinä nähnyt esimerkiksi niin paljon mopseja kuin mitä täällä tulee ihan päivittäin vastaan! Suosituin rotu taitaa kuitenkin olla ranskanbulldoggi, niitä tuntuu olevan aivan jokaisella nurkalla! Lisäksi suosiossa ovat yleisesti ottaen staffin tyyppiset sekoitukset. Mutta ruttukuono on kovassa suosiossa. Ja jos koiralla ei ole ruttuturpaa, se on usein jonkinlainen husky-sekoitus. Arktiset ”sudennäköiset” koirat on myös suosittuja, ja niitä näkyy katukuvassa paljon! Sen sijaan esimerkiksi paimenet ja spanielit ovat jääneet omilta silmiltä täysin piiloon.
No kun niitä koiria täällä nyt tuntuu olevan, niin ne on varmaan kaikki niitä mielikuvien supersosiaalisia ja hyvinkoulutettuja hurmureita? No, heti ensimmäisenä päivänä oma koira oli saanut jo melkein päällensä kaksi hurttaa… Kumpikin kulki pitkässä narussa, ja kummankaan omistajaa ei tuntunut haittaavan se, että koira sinkoaa kohdalla suoraan päin! :O Räksyttäjiä ja rähjääjiä täällä on ihan samalla samalla tavalla kuin Suomessakin, sori vaan.
Toki täälläkin tulee vastaan niitä vapaana kulkevia, ei-mistään välittäviä koiria, jotka ovat oikein loistoesimerkkejä siitä oikeasta koulutuksesta. Aika usein tulee vastaan kuitenkin myös niitä vapaana kulkevia koiria, joita omistaja ryhtyy pyydystämään kaikin mahdollisin tavoin, kun näkee vastaan tulevan toisen koiran… Se huomattava ero täällä kuitenkin on, että vapaisiin koiriinkaan ei suhtauduta kiihkolla suuntaan tai toiseen. Meitä tuli esimerkiksi metsätiellä vastaan vapaana kulkeva koira, jota omistaja yritti (tuloksetta…) kutsua luokse. Kun kuulin koiran olevan uros, totesin että menköön: kun se kerran on luokse tulossa, niin haistelkoon omakin koira samalla, mitä sitä hätistämään, kun peruskiltiltä sesseltä se vaikutti. Oma koira oli pikaisen haistelun jälkeen sitä mieltä, että nyt on kohteliaisuudet vaihdettu, älä tuu iholle! Pieni rähähdys, ja toinen koira luikki pois. Omistajaa ei huolettanut ollenkaan, se vain mäkätti koiralle, että ”no niin, nyt sait varotuksen, kannattaako lähteä huitelemaan?!” 😀 Ei siis puhettakaan siitä, että puolin tai toisin olisi väläytelty mitään ”vaarallinen koira”-kortteja.
Muutenkin täällä tuntuu olevan suhtautuminen koiriin varsin luonnollista ja maalaisjärkistä. Koiria tunnutaan pidettävän ihan oikeasti ”vain” koirina: kaikki tietävät, että koirat haukkuu ja voi olla arvaamattomia, siispä ei ahdistuta tai pelästytä haukkumisesta, eikä vieraiden koirien iholle pääsääntöisesti mennä. Koiria ei kuitenkaan pelätä, vaan pidetään ihan luonnollisena asiana sitä, ettei esimerkiksi juosta koirien jalkoihin.
Myös koirien omistajat tuntuvat kunnioittavan toisten tilaa (jos nyt jätetään ne pitkässä remmissä päälle sinkoilevat laskuista…), ja kaupungilla ja muutenkin ihmisten ilmoilla koirat kulkevat pääsääntöisesti lyhyessä narussa. En sitten tiedä, onko tämä lyhyessä narussa kipittäminen syynä myös siihen, että kadulla näkyy ihan hirveästi (isoja) koiria, joilla on selkeästi vikaa selässä ja takaosassa! Monet isot koirat näyttää liikkuvan todella jäykästi ja jopa epäpuhtaasti.
No entäs sitten se matkustaminen yleisesti ottaen koiran kanssa? Lähtökohtaisesti kaikki onnistuu, täällä ei ”tunneta” allergiaa! Junissa esimerkiksi ei ole lainkaan eläinvaunuja, vaan eläinten kanssa mennään juuri sinne missä nyt sattuu olemaan tilaa. Entäs sitten kääntöpuolena? Junassa koira tarvitsee lastenlipun, eli maksaa puolet aikuisesta. Ja ei, Saksassa junilla kulkeminen ei todellakaan ole liian halpaa! Julkisissa kulkuvälineissä koirien tulee lisäksi olla joko kantokopassa (näin pienet koirat kulkee ilmaiseksi), tai sitten niillä pitäisi olla kuonokoppa. Tätä kuonokoppapakkoa tunnutaan katsottavan kuitenkin läpi sormien: esimerkiksi paikallisliikenteessä en ole nähnyt yhtään koiraa kuonokopan kanssa – tai kerran näin, kun mies tuli koiran kanssa ulos ratikasta, ja remmistä roikkui koppa. Sen sijaan viimeksi junalla matkustaessa konduktööri sanoi, että koppa olisi syytä olla päässä, sillä ”jos juna tulee täydemmäksi, niin sitä ei koskaan tiedä, jos joku pelästyttää koiran. Mutta siis nyt ei tarvi laittaa.” Itse pidän koppaa kuitenkin aina matkassa mukana, voin sitten tarvittaessa pahoitella, miten unohdin näin turistina koko kopan! 😉
Kaiken kaikkiaan voi siis sanoa, että täällä Saksassa koirat on ”tasoltaan” ihan samanlaisia kuin Suomessakin, mutta niihin suhtaudutaan, sekä hyvässä että pahassa, pääsääntöisesti vain eläiminä. Tarkoitus oli ottaa osaa paikallisen koiraseuran toimintaan, mutta näyttää siltä, että aika ei riitä. Jatkan siis koirakulttuurin seuraamista ihan täältä perus kaduntallaajan näkökulmasta!
En edes osaa sanoa mistä se on tullut, koska ei se ole mihinkään karannut, vaan tullut aina käskystä takaisin. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että vapaana olemista on leimannut oma kyttäys: aina kun koira on ottamassa spurttia, olen jo huutelemassa sitä takaisin päin, ettei se vaan sinkoa mihinkään. Sherlockina voisi päätellä, että en pysty luottamaan koiraan, mutta miksi ihmeessä näin?! Kun mitään syytä antavaa ei ole tapahtunut… Huomaan kuitenkin vaaran merkit: kohta ei koiraa kiinnosta mikään mitä teen, kun aina saa vain komentelua ja perään huutamista! 😦 Ja mä kun haluan olla koiran silmissä myös se, jonka kanssa on kivaa, ja haluan että koiralla on kivaa! Dear eki, mitä tehdä?!
Taitoa etsimässä 