Uusi alku!

No niin, nyt se on sitten tehty, nimittäin uusi blogi koirajutuille! Tämä blogi sai alkunsa hevosista, kun koin oman oppimisen kannalta tärkeäksi jäsennellä kokemuksia, onnistumisia ja epäonnistumisia. Nyt koirat vievät suurimman osan ajasta, joten halusin aloittaa uuden vuoden kunniaksi ihan puhtaalta pöydältä. Tervetuloa siis seuraamaan Maliapinoita, siellä jatkuu koirajutut siitä mihin ne täällä jäi!

Tämä blogi ei päivity enää ainakaan koirien osalta, mutta jää näkyviin ja omaan ”seurantaan”.

Advertisement

Vähiin käy…

Vähiin käy ennen kaikkea aika, mutta nyt aletaan kokea myös niitä (toistaiseksi) ”viimeisiä” juttuja…

Opiskelut alkaa vedellä viimeisiään, mutta palautettavia töitä on vielä vino pino! Niitä on tässä viime aikoina blogin päivityksen sijaan jo rustattu, mutta vielä olisi (liikaa!) tekemistä, ennen kuin aika loppuu ihan täysin! Vähän ahdistaa, mutta on sitä ennenkin elossa selvitty!

Opiskelijalle kesä tarkoittaa luonnollisesti kovaa raatamista työpaikalla, onneksi itsellekin sellainen löytyi! Valitettavasti ei kuitenkaan täältä kotipaikkakunnalta, vaan lähden taas eläinten kanssa ”kesäsiirtolaan”, josta käyn töissä. Tiedossa siis ravintolahommia, ei milläänlailla oman alan töitä, mutta palkka juoksee. Muutama vuoro on jo takana, ja ne voi tiivistää lyhyesti: työt ei lopu tekemällä, rivakasti saa liikkua, ja paljon on vielä opittavaa. Toivottavasti ihan koko kesäksi ei ole tiedossa 9,5 h työpäiviä, mitä nyt tein muutamia putkeen…

Koska kesän olen poissa, ja oikeastaan syksynkin, täytyy hevosillekin sanoa heipat. 😦 Harmittaa kovasti, Hevon ja Ratsun kanssa on ollut oikein loistava kevät, enkä millään malttaisi lopettaa! Ensi viikolla on kuitenkin toistaiseksi viimeinen tallipäivä. Kyllähän niitä ”mun miehiä” tulee kova ikävä!

Tätä toukokuun stressiä lisää vielä sekin, että irtisanoin asunnon, eli kesäkuun alusta olen ”koditon”! Syy irtisanomiseen on kesätöissä, ja lisäksi odotin vahvistusta harjoittelusta. Tänään sitten tuo harjoittelupaikka varmistui, eli ollaan pois maisemista aina marraskuun alkuun saakka!

Tuo harjoittelukaan ei ole ihan läpihuuto-juttu, vaan sekin aiheuttaa vähän stressiä… Me lähdetään nimittäin koiran kanssa kolmeksi kuukaudeksi Saksaan! Harjoittelupaikka on siis varmistunut, mutta vielä olisi muutama pikkujuttu selvitettävänä… Muun muassa seuraavat:
– saako työpaikan puolesta järjestettyyn asuntoon ottaa koiraa, ja jos ei, niin mistä vaihtoehtoinen katto pään päälle?
– lentoboksin hankita: mistä riittävän iso ja mahdollisimman halvalla, ja vielä mahdollisimman kevyt, jotta sitä voi omin voimin kuskata tarvittaessa julkisissa?
– lentoliput: Helsinki-Berliini-väliä lentää varmasti kymmeniä koneita päivässä, mutta mistä liput halvimmalla, ja etenkin se koira halvalla mukaan? Ja mitkä yhtiöt ylipäätään ottavat kyytiin niin isoa (ne hörökorvat…) lentoboksia, kuin tuo (oikeasti pikkuinen) koira tarvii?

Mutta jos en sitä ennen kuole stressin aiheuttamaan vatsahaavaan, niin elokuussa oltaisiin koiruuden kanssa testaamassa ihan uusia maisemia.

Mutta sitä ennen pitäisi palauttaa vino pino koulutöitä (sis. molempien gradujen seminaarityöt…), toipua hammasleikkauksesta, ehtiä vielä viimeistä kertaa tallille, hoitaa muutto ja tehdä samanaikaisesti niska limassa töitä. Aikaa, mistä sitä saisi ostaa?!

Joulukorttikuvauksissa

Päätettiin kaverin kanssa, että oma koira joulukortissa on toki kaikkein parasta ikinä. Joten ei muuta kuin studio pystyyn ja valokuvaamaan!

Ensin oli vuorossa kaverin koira. Sain ottaa ehkä 200 kuvaa, että sain mustan koiran näkymään valkoista taustaa vasten… Oma koira oli siis huomattavast helpompi kuvattava!

Nätti ilme, kun keskittyminen on (kuvasta kaiken huomion vievässä) joulurotassa.

Rotan perään!!

Että se niistä joulukorttikuvista sitten?!? 😀

Me ei olla aktiivisia!

Kotona eläinten kanssa ei ole tapahtunut yhtään mitään viimeiseen pariin viikkoon. Täällä on otettu niin sanotusti rennosti. Elikotkin olis sitä mieltä, että nyt voisi painua talviunille.

”Nyt on vielä yö, nyt nukutaan!”

Kouluhommatkaan ei oikein edisty, vaikka alle puolen vuoden päästä pitäis olla sekä sivuainetutkielma että gradu valmiina!

Pikkuhiljaa alkaa sentään palailla into tehdä koiran kanssa jotain. Itsellä ei kyllä edelleenkään ole toko-intoa, joten me ollaan opeteltu kaikkea järkevää, kuten ryömimistä ja jalkojen välissä kulkemista. 😀

Motivaatio ihan jokaisella osa-alueella olis ihan kiva ja tervetullut yllätys. Mutta ehkä tää tästä…

Kassissakin voi nukkua

Ai niin, jotain erityistä sentään on tässä tapahtunut! Itsenäisyyspäivän kunniaksi postilaatikosta oli tipahtanut kutsu ylennystilaisuuteen! 🙂

Luento hevosen ruokinnasta

Olin kuuntelemassa Markku Saastamoisen luentoa harrastehevosen ruokinnasta. Alkuun suhtauduin vähän epäillen, mitä mahtaisin saada irti koko illasta, koska ennakko-oletukset oli jotain eri hivenaineiden laskemista ja eri jauheiden puolestapuhumista. Ennakko-oletukset meni niin metsään kuin vain mahdollista! Koko kolmituntinen luento oli erittäin maanläheinen ja selkeä! Voin kyllä suositella sitä kaikille hevosihmisille, jokaiselle hevosenomistajalle se saisi olla melkeinpä pakollinen!

Luento kesti tosiaan kolme tuntia, joten ei ole mielekästä ruveta kirjoittamaan kattavaa selostusta koko sisällöstä. Muutamia yksittäisiä kohtia voisin kuitenkin nostaa esiin. Alla siis täysin sekalaisessa järjestyksessä mielestäni hyviä ajatuksia, joita tuolla tuli esiin.

• Hevoset on luonnollisesti erilaisia (harraste, kilpa, siitos, varsat….) erilaisine tarpeineen, lisäksi yksilölliset erot otettava huomioon. Kuitenkin nykyaikana ”ongelma” on pääsääntöisesti se, että ”liian hyvää ruokaa annetaan liian paljon”.
• Ruokinnan suunnittelun lähtökohtana mm. eri rehujen vaikutusten ja merkitysten tunteminen, energian määrittäminen. Täytyy tietää mitä antaa ja miksi. Tärkeää on eri ravintoaineiden keskinäinen tasapaino ja yliannosten välttäminen. Huomioitavaa on, että puutoksia ei yleensä synny, kaikkein vähiten tavallisille harrastehevosille…
•  Ostoksilla ollessa olisi tärkeää huomata, ostaako jotakin siksi, että haluaa ostaa, vai siksi että sitä tarvitaan? Luennolla saatiin kuulla esimerkki rehufirmasta, jonka pakkaukset on suunniteltu sen mukaan, millaisia naiset yleisesti ottaen haluavat ostaa. Voi siis miettiä, mikä niiden eri jauhepurnukoiden todellinen tarve on…
• Sokereita demonisoidaan osittain ihan turhaan. Hevosen ruuansulatus sulattaa paremmin sokereita (esim. laidunruohossa ~15–20 %) kuin tärkkelystä (=viljat). Ongelma sokereiden kanssa saattaakin tulla varsinaisessa ruokintatapahtumassa: jos ruoka-annos annetaan esim. 3 krt/pvä, sokerin määrä saattaa kerralla olla iso, verrattuna siihen, että hevonen laiduntaisi pitkin päivää.
• ”Parhaimmat” hevoset sulattavat rehusta ~60 %, kun ”huonoilla” sulavuus jää ~30 %. Tämä on siis otettava huomioon lihavuusasteen säätelyssä.
• Ruokinnan perussääntö: useat ruokintakerrat, rehut pienissä erissä!
• On tärkeää, että hevonen saa riittävästi pureskeltavaa: syljen erittyminen (en nyt kuollaksenikaan muista mitä siitä syljestä erittyi… Peptidejä??) vähentää happamuutta ruuansulatuskanavassa. Koska hevonen pureskelee kuivaa rehua huomattavasti enemmän kuin märkää, onkin tärkeää syöttää ruoka mahdollisimman kuivana, ja välttää mössöjä.
• Vapaana ollessaan hevonen käyttää ~65 % ajasta ruuan etsimiseen ja syömiseen. Tarhaan ajettu suurpaali ei vastaa hevosen luontaista syömiskäyttäytymistä! Hevoset yleensä nököttävät paalilla koko ajan, ja syövät jatkuvasti. Noin 2 h syönnillä saadaan jopa puolet(!) päivän tarpeesta! Voi siis miettiä, mikä on tilanne silloin, kun heinä on erityisen hyvää?!
• Ruokinta tulisi suunnitella pidempiaikaisen (=viikkoja) rasitustason mukaan, vaikka väliin tulisi kevyempää/raskaampaa liikutusta.
• Energiatason nosto tulisi suorittaa hitaasti, energiarehun (=kaura, täysrehu…) noston tulisi olla max. 200 g/pvä. Ruokintaa voidaan sen sijaan pudottaa kerralla, laskuun ei tarvita totuttelua.
• Hevosen lihavuuskuntoa kannattaa seurata perinteisen rinnanympärysmitan sijaan ”takamitalla”, eli mittaamalla vyötärönympärystä. Vatsaonteloon kerääntyvän rasvan muutokset näkyvät tällä takamitalla, ja lihavuusasteen muutoksista saa nopeampaa tietoa. Laihduttaessa rasva lähtee ensin vatsaontelosta, sitten vasta ihon alta.
• Suurimman osan liiasta energiasta hevoset saavat liian hyvästä heinästä, jota syötetään liikaa.
• Laihduttaminen on suhteellisen hidasta: yhden lihavuuskuntoluokan siirtymiseen menee noin kuukausi. Laihduttaminen kannattaa ajoittaa talveen, sillä silloin lämmitykseen kuluu energiaa, mikä puolestaan nopeuttaa laihtumista.
• Täysrehuihin (esim. Prix) on laskettu kaikki mukaan, kun sitä syötetään ohjeen mukainen määrä. Tämä siis saattaa tarkoittaa hevosesta riippuen paria kiloa päivässä, jolloin ei tarvita enää esim. kivennäistäydennystä. Mutta täysrehua ei voi käyttää kivennäisenä! Eli jos syötetään suositusta vähemmän (vaikka se 500 g/vrk), tarvitaan hivenainetäydennystä.
• Kilpailupäivänä ruokinta pyritään pitämään mahdollisimman normaalina, ruokinta n. 4 – 5 h ennen suoritusta vilja-/väkirehupainotteisesti. Suuri heinämäärä (myös ylimääräinen valkuainen) lisää hikoilua ja suolisto tulee liian täydeksi. Rehuja ei myöskään kuljetuksessa eikä ennen starttia, heinää voi antaa ~puolisen kiloa, jos hevosella on vatsahaava.
• Hiessä menetetyt elektrolyytit korvattava suolalla/kaupallisilla elektrolyyttivalmisteilla. Jos esim. suokki on ihan valuvana hiestä, suolojen tarve voi olla n. 0,5 – 1 dl/vrk. Sellaisessa ”reippaassa perushikoilussa” raskaan rasituksen jälkeen tarve voi olla n. 1 rkl.

Tässäpä siis joitain kohtia luennolta. Kuten sanottu, suosittelen ehdottomasti kaikille hevoihmisille! Luennon annin voisi tiivistää lyhyesti: ”back to basics: heinä ruokinnan perustaksi, mössöt pois!”

Kun kovalevy sanoo ”poks”…

• …ensin itketään kaikkien hävinneiden kuvien perään
• …sitten itketään kaikkien viittä vaille valmiina olleiden koulutöiden perään
• …sitten itketään, kun otetaan yhteys huoltoon ja saadaan kuulla huoltohinnasta: tiedostojen pelastus ~200€, jos ei onnistu, 70€; huolto sisältäen kovalevyn vaihdon alk. 250€
• …seuraavaks voidaan pyyhkiä kyyneliä kun kaveripiiristä joku vaihtaa kovalevyn ilmaiseksi, hintaa kovolle jäi vain 60€!
• …sitten kyynelehditään taas, kun tajutaan, että ihan oikeesti, kaikki kuvat on nyt poissa, ikuisesti!!
• ….sitten luvataan ja pyhästi vannotaan, että aletaan ottaa sitä varmuuskopiota pikkusen useammin kuin parin vuoden välein……

Jotta tällasta täällä, on mennyt joskus vähän hohdokkaamminkin! Esimerkiksi silloin, kun en vielä ollut huomannut, että kesän aikana huoltoyhtiö oli vienyt mun fillarin pyörävaraston siivouksen yhteydessä, vaikka se oli merkittynä!

Mutta tänään on näköjään juhlapäivä: WordPress ilmoitti, että on kulunut tasan kaksi vuotta blogin aloituksesta!

Kas, syksy

Kas vain, syksy saapuu, ja kesä on vähän niin kuin kadonnut. Blogikin jäi näköjään kesätauolle, mutta eipä tässä mitään sen kummempia ole tapahtunutkaan. Laitetaan siis vain lyhyet päivitykset, ja odotetaan, että arjen mukana alkaisi jotain tapahtuakin!

Kesää olen viettänyt siis kotitonttuillessa ”maalla”, kotona en ole käynyt kuin pari kertaa. Alun perin piti viettää suurin piirtein kaikki lomat kotona, että pääsee ratsastamaan, mutta tässä on ollut vähän kaikenlaista puuhaa ja säätöä, niin on sitten jäänyt… Hevoa en siis ole nähnyt viimeksi kuin heinäkuun alkupuolella!! Silloinkin ratsastamaan lähtiessä huomasin, että kenkä oli irti, joten se siitä ratsastuksesta. Hevosen selässä olen siis viimeksi istunut juhannuksena, mahtaa olla mukavaa taas alottaa…

Koira on viettänyt varsin stressitöntä elämää, jos ei nyt pikkulasten riekkumista lasketa mukaan. Siitä on tullut varsin mallikas ”kotikoira”, eikä raapimisesta ja itsensä kaluamisesta  ole jälkeäkään! Nyt tosin pitää alottaa jonkinlaisten hommien tekeminen, ettei ihan taidot ruostu. Täällä maalla kun on tapahtunut pientä maalaistumista, kun vastaantulevat ihmiset ovat niin harvassa, että niitä pitää poikkeuksetta ihmetellä… Tänään tehtiin pitkästä aikaa sunnuntaikävely ihmisten ilmoilla, ja ihan siedettävän sivistyneesti tuo sentään käyttäytyi.

Koiran kanssa jatkosuunnitelmana on siis jatkaa ihan perus kotitottistelua, ja käydä kokeilamassa ohjatuissa treeneissäkin, miten pää kestää treenaamista. Sikäli kun homma toimii, niin tämän hetken ajatuksena olisi ruveta ottamaan tokoa. Jälkeähän me aloiteltiin keväällä, sitä toki jatketaan, mutta en usko, että me ikinä ihan oikeasti jälkeä pk-lajina harrastettaisiin. Tokoa ajattelin sillä, että siinä on sentään tekemistä, mutta vietti pysyy suhteellisen matalana, ainakin tottikseen verrattuna. Lisäksi koira lähtee leikkuupöydälle heti kun vain mahdollista: juuri alkoi juoksut, ja kun tästä on selvitty, niin saman tien aikaa varaamaan!

Kissa puolestaan on viettänyt kesää toisen kissan raksukipon äärellä… Edelleen mennään barffilinjalla, mutta se saakelin ruokarosvo haistaa jokaisen mahdollisuuden varastaa toisen raksuja! Ihraa on kesän aikana siis valitettavasti tullut, lisäksi on varmaan ulkoilun takia kasvattanut aivan hervottoman paksun turkin! Ennenkin oli paksu ja pitkähkö karva, mutta nyt se on mallia ”selviän vaikka Siperian talvesta”.

Omat opiskelut on tässä taas pikku hiljaa alkamassa, tosin ei kovin raskaana: ei vain ole ollut kursseja valittavaksi, joten nyt mennään sitten vähän ”puolella teholla”.

Opiskelujen tehottomuudesta johtuen itsellä on ollut useampiakin erilaisia suunnitelmia syksyä ja talvea varten. Toisaalta kiinnostaisi lähteä ulkomaille töihin, toisaalta välillä mietin vaihtoon lähtemistäkin. Nyt on tämän ”kesäkodin” kautta mahdollisesti aukeamassa mukavaa puuhastelua, jopa sieltä ulkomailtakin! Huomenna kuulemma varmistuu jotakin, joten sitten ainakin osa suunnitelmista lyötäneen lukkoon. Juuri tänään sain vasta kuulla näistä, ja olen ihan mielettömän innoissani! Perus realistina tiedän kuitenkin, että paitsi ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, niin myös itku pitkästä ilosta, joten palataan näihin sitten kun edes joku on ihan varmaa.

Stressiä stressiä

Uurgh ja äärgh, taas kevyttä stressinpoikasta pukkaisi! Vähän reilun viikon päästä olisi lähtö sinne Tanskaan, ja sitä ennen on sata ja yksi asiaa hoidettavana. Ja luonnollisesti olen koko viikon tallilla hevostelemassa oikein urakalla varastoon…

Ensinnäkin koiran paperiasiat pitäisi saada kuntoon. Omistaja on luvannut tehdä kauppakirjan, jonka haluan vielä etukäteen luettavaksi, mutta siinä en siis itsellä pitäisi olla mitään tekemistä. Sen sijaan vakuutukset pitäisi saada kuntoon: nyt sain arvottua, minkä vakuutuksen haluan, ja nyt joko omistaja tai sitten minä selvitän, miten tuon vakuutuksen siirto tai peruminen ja uudelleen ostaminen pitäisi tehdä. Loppuviikosta on rokotus, joka pitäisi merkitä passiin: koiralla ei ole passia, ja nyt kun on olemassa pieni mahdollisuus ulkomaankeikasta koiran kanssa, niin sellainen pitää hankkia. Vaan mitenhän se merkitään, kun omistajuus vaihtuu vasta rokotuksen jälkeen, saanko passin ”omalla” nimellä, tarviiko siihen nimeä ollenkaan, vai meneekö säätämiseksi?! Voi stressi!

Ennen Tanskaan lähtöä pitäisi perehtyä kielikurssin etukäteisaineistoon, jota on paljon. Ja millähän ajalla senkin tekisi?! Lisäksi tarvisin tanskan sanakirjan, mutta miten voi olla mahdollista – tässä kaupungissa näyttäisi olevan sanakirjat loppuunmyytyjä, ja ylipäätään viimeisin painos vuodelta 2007 on loppu, finito! Kuvittelin nettikauppojen auttavan, mutta nyt petti molemmat jotka katsoin… Toisessa olisi sentään joku sanakirja ollut, mutta en totta vie edes periaatteesta maksa pienestä taskusanakirjasta neljää kymppiä, en sitten millään!

Ja entäs sitten pakkaaminen! Sen lisäksi, että laitan romut kasaan tuota reilua kolmea viikkoa varten, täytyisi pakata myös tavaroita koko kesäksi – tarkoitus on olla toisella paikkakunnalla kesätöissä, ja käydä kotona vain lomilla, että pääsee tallille. Tämä tarkoittaa sitä, että mukaan täytyy ottaa paitsi omat tavarat, myös kaikki tarvittava kissalle ja koiralle… Niiden romuja on sentään vain rajallinen määrä, mutta mitä itse tarvitsen?! Ja miten saan ne kaikki kulkemaan, sillä tarkoitus olisi suunnata täältä junalla kohti pääkaupunkiseutua kaikkien tavaroiden ja kissan kanssa. Täytyy varmaan kohta puoliin alkaa tehdä jotain listaa, jonka mukaan laittaa kamoja kasaan.

Lisäksi pitäisi kirjoittaa nyt ihan justiinsa viimeinen koulujuttu, niin yliopisto olisi sitten tältä keväältä ihan oikeasti siinä. Mutta koska aihe on ankeaakin ankeampi, en halua edes aloittaa, koska siitä tulee tuskaista…

Kaikkien näiden ”isojen” juttujen lisäksi on vielä älyttömästi pikkuasioita hoidettavana – aina veroilmoituksesta rahanvaihtoon. Säätämistä siis riittää, kun näihin tosiaan yhdistää sen jokapäiväisen hevostelun ja koiran kanssa touhuamisen. Se on ainakin varmaa, että Hevolla on keskiviikkona vapaapäivä, jotta saan sen pyhitettyä täysin kaupungilla juoksemiseen!

Vaihtoehtoinen viikonloppu

Viikonloppu vierähti taas metsässä, tällä kertaa reserviläisiä koulutellessa. Kuukausi sittenhän oli ollut se tuskaistakin ahdistavampi koulutusviikonloppu, joten fiilikset ei todellakaan ollut katossa perjantaina… Ah sitä ahdistuksen määrää, joka iski päälle automatkalla!

Ei ollut mikään järin suuri yllätys saapua varuskuntaan ja huomata, että järjestelyt oli ihan päin sitä itteänsä… Kaverin kanssa oltiin juuri käskettynä aikana paikalla, ja saatiin kuulla, että varusvarasto on juuri mennyt kiinni ja aukeaa seuraavan kerran tunnin päästä. Kenelläkään ei ollut mitään havaintoa majoituksesta eikä siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Viikonlopun ohjelmassa oli lauantaina yhteensä neljä 2,5 tunnin koulutusta, sunnuntaina kaksi. Ja aiheesta, joka on sitten ihan vihon viimeinen, eikä innosta ketään… Ja koska se koulutusviikonlopun henkilökuntaan kuuluva kouluttaja oli ollut kusipää, niin täysin ongelmitta yleistin sen kuuluvan tämän ”alan” ominaispiirteeksi. 😀 Mutta ah kuinka väärässä ihminen voikaan olla! Se ”meidän mies” oli aivan mahtava tyyppi, ja ennen kaikkea oli oikeasti hoitanut kaikki asiat ja materiaalit kuntoon! Tuo meidän kurssin kurssinjohtaja sen sijaan oli hi-das, ja hermot riekaloitui ihan pikkusen viikonlopun aikana, mutta jotenkin siitäkin selvittiin.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli itse asiassa aika kiva! Kivuutta aiheutti tietenkin tuo super loistava skappari omiin koulutusryhmiin osuneet reserviläiset ja tietenkin kaverit. Vähän vähemmän loistokasta sitten oli se lauantaina koko 12 tuntisen koulutuksen kestänyt sade (oli ihan pikkusen vilpoista, kun piti kököttää koko aika paikoillaan…), pari ärsyttävää tyyppiä viikonlopulta ja sitten tilannekeskuksen täydellinen tunarointi käskyjen osalta (epäloogiset järjestelyt ja typerät aikataulut)!! Pyhästi lupasin tuon edellisen koulutusviikonlopun jälkeen, etten ikinä lähde enää mihinkään paskaan mukaan, mutta jos ihan samalla pumpulla vedettäisiin koulutus, niin kyllä täytyisi harkita! Sen verran hulvattomia hetkiä sattu aina koulutusten väliin ja romujen palautuksiin! 😀

Tee työtä jolla on tarkoitus…

Varusmiespalveluksen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän aktiivisesti mukana MPK:n toiminnassa. Paitsi että olen ollut aina vähintään kerran vuodessa teinien kanssa touhuamassa, olen ollut myös joillakin oman aselajin kursseilla kouluttajana. Nyt nuo oman aselajin kurssit ovat olleet ainakin reilun vuoden pois omasta kalenterista. Sattumalta viime teinikurssin yhteydessä tapasin miehen, joka on vastaavassa asemassa tässä piirissä. Kuulemma mut ja (teinikurssillakin mukana olleet) kaverit pitäisi saada taas mukaan toimintaan. Yllättäen kun on äärimmäisen väsynyt ja oma pehmoinen sänky siintelee jo mielessä, ei kuuntele niin tarkkaan kuin olisi ehkä tarpeellista: ”joo joo, toki mua kiinnostaa koulutus”.

Tuon kohtalokkaan ”joo totta kai”:n seurauksena tulikin sitten kutsu vapaaehtoiseen harjoitukseen, jonka aiheena on yksittäisen sotilaan taidot. Hyvä hyvä, mutta sen sijaan, että olisin ollut kurssilaisena, olinkin kouluttajana… No, ennen varsinaista kurssia oli tarjolla kuitenkin ”kouluttajakoulutus- ja suunnitteluviikonloppu”, joten eipä se nyt varsinaisesti mikään ongelma ollut.

Tuo koulutusviikonloppu on nyt takana, enkä vieläkään ole toipunut siitä tuskasta, mitä se piti sisällään!! Sen sijaan, että ohjelma olisi ollut oikeasti kivaa ja kiinnostavaa, omalta osaltani tuo viikonloppu piti sisällään vain ja ainoastaan suojelukoulutusta. Eikä sekään nyt niiin paha olisi ollut, mutta kun kantahenkilökuntaan kuuluva ”kouluttaja” oli ihan vihon viimeinen mulkvisti. Tunnelmat oli sellaiset ”paluu varusmiesaikaan”, ja tuolla miehellä olikin vahva näkemys siitä, että varusmiesten ja reserviläisten koulutus ei eroa sitten yhtään mitenkään. Yksityiskohdat jääkööt pois, mutta sanottakoon, että vitutuskäyrä oli omalla kohdalla kyllä korkeammalla kuin piiiitkään aikaan! Onneksi viikonloppu kesti vain viikonlopun, ja pääsin ”rentoutumaan” takaisin arkeen. Oma asenne oli koko viikonlopun äärettömän huono, mutta kun ei nappaa, niin ei nappaa. Se varsinainen kurssi on sitten kuukauden päästä: siellä onneksi on itse kouluttamassa, mutta ei sekään mitenkään liian kiinnostavalta kuulosta, että viikonlopun aikana pitää yhteensä kuusi kertaa 2,5 tuntia kestävän saman koulutuksen…

Aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, niin muutama viikko sitten postista kolahti kertausharjoituskäsky. Kertsihän on ajatuksena aivan mahtava! Näkee niitä inttikavereita, pääsee tekemään sitä ”omaa” juttuansa jne. Paitsi ei tässä tapauksessa. Ensinnäkin tuo harjoitus on lähinnä MPK:n kouluttajien koulutusta, jotta kursseilla on osaavia kouluttajia. Toisekseen tuo sisältö ei ole lähelläkään sitä mun ”omaa” juttuani! Ohjelmassa on sellaista jakke-jääkäri-touhua, josta itsellä ei ole mitään havaintoa! Lisäksi puskaradio on kertonut, että tuonne tulee myös selkeästi osaavaa porukkaa, jolla on jo todella pitkä kokemus vähintäänkin vastaavasta hommasta. Ja jotta tässä ei olisi vielä kaikki, niin tuo harjoitus on juuri samaan aikaan, kun ajattelin olla kieliharjoittelussa ulkomailla, sikäli kun siis pääsen sinne.

Teinien kanssa lähdetään vielä tässä keväällä viikonlopuksi metsään, siellä ohjelma on tosin kivaa.

Kaiken kaikkiaan pelkästään tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla olisi yhteensä viisi viikonloppua (tai no tuo kertsi ma-ti) ”metsässä” ja lisäksi kaksi lauantaita erikseen suunnittelua. Ihan kivahan se on ”harrastaa”, mutta kyllä tässä alkaa jo oma aika kärsiä. Tähän asti tuo kouluttajatouhu on ollut vain hauskaa ja kivaa, mutta nyt on sen verran paljon ”pakkopullaa”, ettei motivaatiota oikein tahdo löytyä. Motivaatiota laskee tosiaan se, ettei mikään ole omaan aselajiin liittyvää. Ja mitä omaan aselajiin tulee, kysyttiin nyt tuolla kouluttajaviikonlopussa yhdeltä (äärettömän mukavalta!) kantahenkilökuntaan kuuluvalta sijoituksia: sijoitus sentään löytyy, vieläpä omasta aselajista (näinä pv-uudistusten aikana se ei mitenkään ole itsestäänselvyys!), mutta sepä ei olekaan upseeritason homma, vaan aliupseerin… ”Tee työtä joka on arvoitus” indeed…