Vähiin käy…

Vähiin käy ennen kaikkea aika, mutta nyt aletaan kokea myös niitä (toistaiseksi) ”viimeisiä” juttuja…

Opiskelut alkaa vedellä viimeisiään, mutta palautettavia töitä on vielä vino pino! Niitä on tässä viime aikoina blogin päivityksen sijaan jo rustattu, mutta vielä olisi (liikaa!) tekemistä, ennen kuin aika loppuu ihan täysin! Vähän ahdistaa, mutta on sitä ennenkin elossa selvitty!

Opiskelijalle kesä tarkoittaa luonnollisesti kovaa raatamista työpaikalla, onneksi itsellekin sellainen löytyi! Valitettavasti ei kuitenkaan täältä kotipaikkakunnalta, vaan lähden taas eläinten kanssa ”kesäsiirtolaan”, josta käyn töissä. Tiedossa siis ravintolahommia, ei milläänlailla oman alan töitä, mutta palkka juoksee. Muutama vuoro on jo takana, ja ne voi tiivistää lyhyesti: työt ei lopu tekemällä, rivakasti saa liikkua, ja paljon on vielä opittavaa. Toivottavasti ihan koko kesäksi ei ole tiedossa 9,5 h työpäiviä, mitä nyt tein muutamia putkeen…

Koska kesän olen poissa, ja oikeastaan syksynkin, täytyy hevosillekin sanoa heipat. 😦 Harmittaa kovasti, Hevon ja Ratsun kanssa on ollut oikein loistava kevät, enkä millään malttaisi lopettaa! Ensi viikolla on kuitenkin toistaiseksi viimeinen tallipäivä. Kyllähän niitä ”mun miehiä” tulee kova ikävä!

Tätä toukokuun stressiä lisää vielä sekin, että irtisanoin asunnon, eli kesäkuun alusta olen ”koditon”! Syy irtisanomiseen on kesätöissä, ja lisäksi odotin vahvistusta harjoittelusta. Tänään sitten tuo harjoittelupaikka varmistui, eli ollaan pois maisemista aina marraskuun alkuun saakka!

Tuo harjoittelukaan ei ole ihan läpihuuto-juttu, vaan sekin aiheuttaa vähän stressiä… Me lähdetään nimittäin koiran kanssa kolmeksi kuukaudeksi Saksaan! Harjoittelupaikka on siis varmistunut, mutta vielä olisi muutama pikkujuttu selvitettävänä… Muun muassa seuraavat:
– saako työpaikan puolesta järjestettyyn asuntoon ottaa koiraa, ja jos ei, niin mistä vaihtoehtoinen katto pään päälle?
– lentoboksin hankita: mistä riittävän iso ja mahdollisimman halvalla, ja vielä mahdollisimman kevyt, jotta sitä voi omin voimin kuskata tarvittaessa julkisissa?
– lentoliput: Helsinki-Berliini-väliä lentää varmasti kymmeniä koneita päivässä, mutta mistä liput halvimmalla, ja etenkin se koira halvalla mukaan? Ja mitkä yhtiöt ylipäätään ottavat kyytiin niin isoa (ne hörökorvat…) lentoboksia, kuin tuo (oikeasti pikkuinen) koira tarvii?

Mutta jos en sitä ennen kuole stressin aiheuttamaan vatsahaavaan, niin elokuussa oltaisiin koiruuden kanssa testaamassa ihan uusia maisemia.

Mutta sitä ennen pitäisi palauttaa vino pino koulutöitä (sis. molempien gradujen seminaarityöt…), toipua hammasleikkauksesta, ehtiä vielä viimeistä kertaa tallille, hoitaa muutto ja tehdä samanaikaisesti niska limassa töitä. Aikaa, mistä sitä saisi ostaa?!

Advertisement

Selkeästi tehokasta ratsastusta

Mistä tietää, että ratsastaessa on todellakin keskittynyt tehokkaaseen ratsastukseen? – No siitä että seuraavana päivänä on selkä ihan jumissa! Ai miten niin ei ole tullut viimeaikoina ratsastettua molemmilla hevosilla täysipainoisesti?

Tämän viikon tallireissu siis piti totutusti sisällään sekä Ratsun että Hevon ratsastuksen. Kenttä alkaa olla jo erittäin hyvä, eli otan nyt kiinni koko huonon talven aiheuttaman ”vääntöpuutteen”, ja jumppailen molemmilla hevosilla ihan urakalla.

Ratsun kanssa aloitettiin, oltiin reilu tunti liikenteessä. Keskityin alusta asti ratsastamaan hyvässä tahdissa eteen päin. Tehtiin paljon taivuttelua ympyröillä ja volteilla. En tiedä mahtoiko Ratsu olla vähän väsynyt, kun tuntui aika epätasaiselta ratsastaa: välillä meni pitkiä pätkiä oikein päin, sitten taas yhtäkkiä jännittyi ja ”valahti”, eikä kantanut enää itseään, ja kesti pitkään saada taas rennoksi ja pyöreäksi, sitten taas meni hyvin, ja koko homma alkoi alusta.

Laukannostot oikealla oli aika huonoja, mutta laukka alkoi kuitenkin pyöriä ihan kivasti kun sitä ratsasti aktiivisesti eteen. Vasemmalle meni paremmin.

Hevon kanssa tehtiin aikalailla samalla suunnitelmalla hommia. Alkuun lähdin vain hakemaan jonkinlaista järkevää rytmiä ja keventelin ympyrällä. Hevo meni aika hirveästi, mutta parani kuitenkin. Ei vain taipunut oikein mihinkään suuntaan… Vasta kun tahti alkoi tasaantua, aloin hakea taivutusta. Ei ollut kovin kummoista, mutta ihan hyvää yritystä kuitenkin Hevolta!

Hevolla on aika surkea laukka, joten nyt kunnolla sulaneella ja kuivalla kentällä päätiin sitten ottaa kunnon laukkatreeniä. Ensin oikealle, sillä se on huomattavasti huonompi puoli. Ja voi järkytys miten karseaa menoa se olikaan!! Hevo lähti aivan holtittomasti sinkoamaan, ei tasan taipunut yhtään mistään, ja vähän alkoi tuntua, että ympyrällä mennessä ottaisi oma sisäjalka maahan… Sitten kun oikeasti istui kunnolla alas ja rupesi ratsastamaan sitä järkky-kohellusta, niin meno parani vähän. Hevon tasoon nähden parannus oli aika iso, mutta lopputulos oli silti kammottavaa. Pieniä pätkiä malttoi laskea päätä ja kulkea oikein päin, mutta suurimmaksi osaksi se oli sitä pää taivaissa sekopäisenä kiitämistä. Vasen oli sentään huomattavasti parempi!

Eli taivutteluoperaatio jatkuu ja laukkaprojekti vasta käynnistyy!

Kevät tulee, kentät sulaa

Täällä(kin) on kevät ollut jo jonkin aikaa pitkällä! Ja sehän tarkoittaa sitä, että sekä hevoset että koira on päässyt pyörimään kentillä ihan urakalla!

Hevosten kanssa ollaan tehty nyt parin viikon ajan tehokasta jumppaa. Ratsun satulaongelmatkin näyttäisi nyt selvinneen, niin nyt pääsee taas kunnolla menemään. Tosin en mitenkään meinaa osata istua sen uudessa satulassa… Estesatula kun on kyseessä, niin on jotenkin älyttömän vaikeaa saada siinä hyvä asento.

Koirakin on päässyt nyt oikein urakalla treenikentille. Ollaan otettu nyt tehokuuri liikkeestä pysähtymistä. Ei se kyllä vieläkään näytä ihan sille, mille haluaisin sen näyttävän… Nyt ollaan kyllä keskitytty siihen hauskanpitämiseen ja hyvään kontaktiin, että varsinaisesti ei olla opeteltu uutta. Seuraava vaihe onkin sitten vähentää sitä jatkuvaa palkkausta, ja saada suorituksiin pituutta innon ja kontaktin kärsimättä.

Tällä hetkellä on ihan mieletön into treenata, mutta se edistys antaa odottaa itseään. No nyt ollaan saatu sen verran hyviä vinkkejä jatkoon, että niillä jos ei ala peli kulkemaan, niin ei sitten millään! Mutta niistä kerron lisää sitten seuraavaksi.

Kun ei ole aikaa mihinkään

Yliarvioin omat kyvyt ja jaksamisen aivan liian korkealle siinä vaiheessa, kun suunnittelin alkuvuoden ohjelmaa. Kuvittelin, että olisi ihan mahdollista tehdä useita isotöisiä kursseja yliopistolla, tehdä gradu ja sivuainegradu, ratsastaa kahdella hevosella ja treenata koiran kanssa. Tuli haukattua kyllä ihan liian iso pala, ja nyt yritänkin olla tukehtumatta siihen…

Tallilla on kuitenkin käyty, valitettavasti vain aina ihan liian tiukalla aikataululla. Eipä niistä ratsastuksista ole mitään syvällistä sanottavaa, aina ollaan jossain pyöritty.

Koiran kanssa ei ole edelleenkään pätkääkään toko-motivaatiota, mutta agility on huippuhauskaa! Koira tykkää, ite tykkään, kaikki hyvin! Yritän ehtiä kertoa meidän agilitytreeneistä tässä jossain vaiheessa. Tassuongelmiakin on osunut kohdalle, kun kynnet murtuu kärjestä ihan itsestään…

Koulussa taas… Käännöksiä tunkee ovista ja ikkunoista, ja gradut ahdistaa. Ensimmäistä kertaa stressi on in ihan käsin kosketeltavaa, ja jos lukisi jotain lääkärikirjaa stressin oireista, saisi varmasti aika hyvän kuvan tämänhetkisestä olosta.

Mutta ehkä tää tästä… Blogi on yllättäen aika kaukana prioriteettilistalla, mutta yritän tännekin saada päiviteltyä jotain olennaista.

Mennään metsään

”Ratsuviikolla” otin kaverin kahtena peräkkäisenä päivänä tallille mukaan, ja lähdettiin maastoilemaan, kaveri Hevolle ja itse Ratsulla. Oli kivaa, ja tajusinkin, etten ole oikein kunnolla maastoillut Ratsulla: meidän maastoreissut on tähän asti ollut lähinnä vain kevyttä menoa.

Ensimmäisen maastoreissun aikaan oli vielä kunnon pakkanen, joten otettiin ihan rauhassa. Käytiin noin tunnin lenkillä, pikkuisen ravattiin ja otettiin yksi lyhyt laukkapätkä, mutta muuten vain käveltiin.

Toisena päivänä suuntasin toisen kaverin kanssa pitkälle reissulle, yhteensä oltiin pari tuntia liikenteessä. Pakkanenkin oli jo laskenut ihan kunnolla, niin päästiin menemään ihan reippaastikin.

Oli kyllä tosi hauskaa olla kaverin kanssa liikenteessä, saatiin kälättää oikein urakalla! Ihan täysin onnistunut meidän reissu ei kuitenkaan ollut… Ensimmäisen kunnon laukkapätkän jälkeen oltiin juuri saatu hengitys tasaantumaan, kun kapealla tiellä tulee heti mutkassa joku mies eteen, ja kysyy, ollaanko me nähty hänen koiraansa… No sieltä se kultainennoutaja sitten tulikin puskat ryskyen, suoraan hevosten jalkoihin! Ihme kyllä molemmat hevoset pysyi suht rauhallisena, vaikka Ratsu vähän steppasikin. Koira kun ei antanut kiinni, niin nähtiin paremmaksi pysähtyä niin pitkäksi aikaa, että mies saa sen kiinni. Yritin miestä varoittaa, että hevoset saattaa potkia, kun koira pyöri suoraan jaloissa, mutta se vain totesi, että ”antaa mennä sitten, oppiipahan kerrasta”. Meinasin sanoa, että pahimmassa tapauksessa ei tosiaan tarvi toista kertaa oppiakseen, kun nelihokkisesta kengästä saa päähänsä… No koira saatiin kiinni, ja me jatkettiin matkaa.

Hetken päästä vähän isommalla metsätiellä tuli sitten vastaan pakettiauto, jonka perässä juoksi ISO koira! Näytti ihan joltain tiibetinmastiffilta… Kuski vetäisi jarrut pohjaan, ja nappasi koiransa kiinni, niin me päästiin sitten ohi, eikä onneksi saatu mitään jännitystä aikaiseksi.

Itsehän olen koko sen ajan mitä olen Hevolla ratsastanut, eli noin 8 vuotta, käynyt maastoilemassa tuolla samalla alueella. Edellinen kerta oli toki ollut viime keväänä, mutta silti paikat on tuttuja. Jostain mystisestä syystä kuitenkin eksyttiin tuolla!! Yhtäkkiä tajusin, että nyt kun se ”kiva kaahaus-ylämäki” ei tullutkaan mutkan jälkeen, niin me ei todellakaan olla siellä missä pitäisi! Seuraavassa risteyksessä Hevo olisi kovasti lähtenyt vasempaan, mutta lähdettiin kuitenkin oikealle, koska sen oli pakko olla oikea suunta! No hetken päästä sitten huomasin, että oltiin tehty ympyrä, ja mentiin osittain samoja jälkiä takaisin… Kaveri ensin iloitsi, että ”hei kato, täällä on hevosten jälkiä, eli ei me missään ihan kadotuksessa olla!” Kunnes sitten seuraava huomio oli, että ”ei hitto, noi on meidän jäljet, isot Ratsun ja pienet Hevon!!” No löydettiin me sherlockit lopulta tie kotia kohti!

Talli oli jo melkein näkyvillä, kun saatiin ihan kunnon sydänkohtaus aikaiseksi! Se pakettiautomiehen iso koira oli nimittäin jostain syystä tuolla tallin lähellä, vapaana ja villinä! Syöksyi jonkun talon pihasta suoraan hevosten jalkoihin, ja Ratsuhan sai hirveän kohtauksen! Kunnon loikalla ympäri ja laukalla pakoon. Ihmettelen vieläkin, miten pysyin satulassa, kun roikuin jo ihan kaulalla ja toinen jalustinkin oli pudonnut. Onneksi sain Ratsun pysäytettyä nopeasti, Hevo oli ollut yllättävän rauhallinen tämän ajan. Mitä nyt oli loikannut ojaan ja pomppi siellä, mutta kaveri sai sen pidettyä niin, ettei se lähtenyt sinkoilemaan minnekään. Tässä kohtaa hyppäsin suosilla alas Ratsun selästä, ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti tallia. Välillä huidoin koiraa raipalla kauemmas, ja se pysyikin parin metrin päässä. Joku mies tuli pyydystämään koiran kiinni, niin päästiin jatkamaan sitten rauhassa matkaa ja pääsin kiipeämään takaisin selkään. Kädet kyllä tärisi hetken aikaa, mutta hevoset jatkoivat ihan rauhassa. Kaikista mahdollisista haasteista huolimatta selvittiin siis ehjin nahoin takaisin tallille! 🙂

Ratsuilua

Olen saanut nauttia oikein urakalla Ratsusta nyt viikon verran, kun omistaja ei ole päässyt lainkaan tallille. On ollut kivaa päästä leikkimään melkein hevosenomistajaa, kun tavarat ja hevonen on ollut aina omilta jäljiltä.

Kaksi ensimmäistä päivää pyörittiin kentällä ja pellolla.

Ensimmäisenä päivänä olin aika myöhään liikkeellä ja pakkastakin oli ihan riittämiin. Tarkoitus oli käydä vähän keventelemässä kentällä, että Ratsu vertyy ja notkistuu molempiin suuntiin. Kenttä olikin ihan suht hyvässä kunnossa, mutta vähän Ratsu kompuroi siellä. Lisäjännitystä toi sitten kaikki huisin pelottavat asiat, joille piti puhista. Muun muassa kentän portin vieressä oleva puomi-/estetolppakasa oli jotain aivan hirveää, ja sen ohi piti mennä aina banaanina muutaman metrin päähän loikanneena… Sitten kentän ohi kävelevät hevoset oli todennäköisesti jotain Ratsunsyöjäzombeja, joita piti singahtaa karkuun. Muuten ratsastus oli aika mitäänsanomatonta, eikä me hirveän pitkään sitten kentällä pyörittykään.

Toisena päivänä Ratsu olikin sitten aivan supermahtavan ihana! Aloitettiin pellolla, jossa oli pehmeä pohja ja vielä tasaistakin. Alkuun ravattiin pitkään ympyrällä molempiin suuntiin. Ratsu rentoutui yllättävän nopeasti ja alkoi tukeutumaan hyvin kuolaimeen. Sitten kun oltiin saatu hyvät alkulämmöt, mentiin kentälle. Jatkettiin vielä volteilla ja ympyröillä, vähän temponmuutoksia ravissa. Laukannostoja otin alkuun vain uran pitkällä sivulla, koska pohja ei nyt kuitenkaan ollut mikään erityisen mahtava, ja pelkäsin, että jos vauhtia on yhtään liikaa, niin pahimmassa tapauksessa Ratsu kompuroi kulmassa. Laukannostot oli kyllä aika  kamalia, mutta laukka rupesi pyörimään ihan kivasti, ja laukattiin ympyrällä aina muutama kierros. Laukannostot alkoi parantumaan, kun pari kertaa otin nostossa raipan avuksi.

Vaikka laukannostot olikin melko huonoja, niin kokonaisuudessaan ratsastus oli aivan mahtavaa! Ratsu oli niin mainio alusta loppuun, ja teki rehellisesti hommia koko ajan. Oli kyllä niin täydellinen hyvänmielen ratsastus, ettei mitään väliä!

Pakkaspäivän köpöttely

Tänne iski viime viikolla pakkaset, ja kylmyyttä onkin riittänyt! Kun pakkaseen yhdistää sen, että lensin komeassa kaaressa jäisellä kadulla ja sain mojovan mustelman reiteen, ei tallilla tehnyt mieli tehdä mitään hirveän järisyttävää hevosten kanssa.

Päätin lähteä Ratsulla köpöttelemään ilman satulaa. Vähän kyllä jännitti, sillä kuukauden tauko ratsastuksessa yhdistettynä kaatumisen aiheuttamaan lisäjäykkyyteen ei ole muutenkin huonohkon tasapainon lisääjä millään mittapuulla… Hetken kyllä mietin, että jos Ratsu päättää taas esittää loikkiansa, niin lennän kyllä kovaa ja korkealta! Itse asiassa ensimmäinen epäilys oli, että mahdanko edes päästä selkään ilman jotain rakennustikkaita… 😀

No sain kammettua itseni korkeuksiin ihan ongelmitta, ja Ratsukin kulki oikein kiltisti. Kertaalleen se meinasi, ettei olisi kääntynyt metsäpolulle, mutta sain sen sinne kuitenkin ilman loikkia. Lopuksi ajattelin mennä irtojuoksuttamaan sitä kentälle, mutta kentälle meno olikin jo huomattavasti kauheampaa. Mutta jopa pienestä ravipyrähdyksestä selvisin jopa täysin horjahtamatta. Mutta Ratsu ei ymmärtänyt ollenkaan, miksi sen olisi pitänyt yksin juoksennella, vaan se nyhjäsi vain kyljessä.

Kun vein Ratsua takaisin tarhaan, olikin jo oikeasti jännät hetket. Vein samalla päiväheiniä kärryissä, ja kun hevoset tuntui olevan muutenkin vähän skitsoilevia, niin heinät vielä yllytti lisäloikkiin ja pukkeihin. Ensimmäisen tarhan kulmalla Ratsu päätti loikata pystyyn! Onneksi pystyin antamaan narua pidemmäksi ja loikata itse alta pois, mutta kyllä siinä mietti, että on muuten iso hevonen tosi iso, kun se seisoo takajaloillaan… Tarhalle päästiin yhtenä kappaleena, mutta kun kielsin heinien härkkimisen, Ratsu tempaisikin itsensä kauemmas, ja rupesi pukittamaan kohti. Tuli kyllä sitten kiltisti takaisin luokse, mutta hiukka ehti syke kyllä nousta. Pari muutakin hevosta sikaili heinien jaon aikana ihan kunnolla, ja oikeasti aloin epäillä, että tuleekohan pari niistä oikeasti päälle…

Hevon kanssa käytiin sitten reippaalla kävelylenkillä tiellä. Kovin oli reipasta menoa ja menomatkalla, mahtoikohan pakkanen paleltaa?

Uskomatonta leväperäisyyttä!

Pitkästä aikaa olin viikonloppuna tallilla, ja voi phuuh mikä ärsytys siellä odottikaan! Hevolla käy joku vähintäänkin hoitamassa sitä vähintään neljänä päivänä viikossa, usein kuutena. Ja ihan perus hevostaitoihin kuuluu putsata kaviot ratsastuksen molemmin puolin. Ja kun kerta ne kaviot nostaa, niin luulisi aikuisen ihmisen tarkistavan näin talviaikaan hokkien tilanteen! Ja tarvittaessa vaihtavan niitä, sillä ei kai kukaan lähtisi jäiselle tielle autollakaan, josta puuttuu yli puolet nastoista?!

Siis näinhän sitä luulisi, vaan mikä näky siellä Hevon kaviossa odottikaan!

Hokkeja? Joo, on niitä joskus löytynyt!

Hevolla on joka kengässä neljä hokkia. Hokkia, joiden tarkoitus on toimia jäänastoina, että pysyisi pystyssä myös talvikelillä. Vaan mikäs olikaan tilanne esimerkiksi tässä kengässä? Hokki1: Piikki katkennut, eli viimeistään parin päivän päästä hokki olisi ollut niin matala, ettei sitä olisi saanut enää irti. Hokki2: Juna meni jo! Eli tätä ei saa irti enää edes hohtimilla. Ois pitäny vaihtaa varmaan viikko sitten? Hokki3: Viimeistä viedään täälläkin! Kun piikki on katkennut, hokki ei enää pidä, eli nurin mentäisi. Hokki4: Kas, 25% hokeista elossa! Tosin tässäkin eletään viimeisiä hetkiä, pian reunat pyöristyisi niin paljon, ettei sitä saisi enää hokkiavaimella irti.

Vaihdoin sitten hokkeja lähes kolme varttia. Ihan hyvä vaihtuvuus, kun 16 hokista vaihtoon meni 8, kolme oli sileäksi kulunutta ja kahta en jaksanut vääntää auki. Ei olisi siis tullut mieleenkään lähteä noilla kengillä yhtään minnekään.

Meille Hevon ratsastajille on yksi ”vaatimus”, jolla me kuitataan ratsastus: hevonen ja varusteet täytyy pitää kunnossa. Ei ole ihan hokkien osalta tämä täyttynyt.

Taluttelua ja humputtelua

Edellinen tallireissu meni taas kevyellä ohjelmalla. Alunperin ei pitänyt tehdä Hevon kanssa mitään tiukan aikataulun takia, mutta päätin kuitenkin ottaa sen pienelle ”verryttelylle”. Kävin ensin kävelyttämässä sitä pienen lenkin, ja sitten päästin sen kentällä vapaaksi. Ensin piti tietysti etsiä piiitkään ja hartaasti sopiva piehtarointipaikka, sitten vasta pystyi keskittymään liikkumiseen.

Irtojuoksutin hetken ravissa ja laukassa, tarkoitus oli saada vain ”jalat oikenemaan”. Hevo tykkäsi, kun pääsi kunnolla irrottelemaan. Teki myös aivan järkyttäviä pukkeja! 😀 Pienen juoksentelun jälkeen lähdettiin taas kävelylle.

Alunperin olin suunnitellut lähteväni Ratsun kanssa maastoon, mutta huono hokkitilanne ja huonosti kiinni oleva kenkä vähän epäilytti. Tallilla sitten selvisi, että hokkien kunto olikin huonompi kuin ajattelin: toisesta etukengästä oli molemmat kärkihokit pois pelistä. Lisäksi takakenkäkin vaikutti varsin huteralta. En siis halunnut ottaa riskiä, että ollaan nurin viimeistään heti ensimmäisellä käyntiä reippaammalla askeleella.

Vaihdoin sitten suunnitelmaa lennosta, ja lähdettiin samalla ajatuksella kuin Hevon kanssa. Ensin mentiin tielle kävelemään, sitten irtojuoksutus kentällä. Oli ihan hyvä, etten lähtenyt ratsastamaan, sillä tiellä Ratsun kaviot vähän lipsui, vaikka tien pinta oli vain tasaisen luminen. Kentällä kun laitoin sen ravaamaan, niin takakenkä rupesi heti kilkkaamaan siihen malliin, ettei se tulisi pysymään enää kiinni. Heti ekassa kurvissahan se sitten lensi komeassa kaaressa! Ratsun jaloittelu jäi sitten vähän lyhyemmäksi, ja lähdettiin taas kävelemään tallipihaan.  Oltiin me sentään reilu puoli tuntia liikenteessä, että sai nyt sentään vähän lihaksia liikkeelle.

Voihan pakkanen ja jäiset tiet!

Viime viikon hevostelut meni taas kevyen köpöttelyn merkeissä, kun pakkanen oli jäädyttänyt kaikki paikat.

Ratsun kanssa päästiin vähän liikkumaan tiellä. Käytiin alkuun ja loppuun kävelemässä ja hölkkäämässä tiellä, kun oli sentään tasaista, vaikkakin kovaa. Ratsun kanssa oltiin juuri sopivaan aikaan liikkeellä: tiet ei olleet superliukkaita, mutta bussille kävellessä paria tuntia myöhemmin sai jo varoa!

Välissä pyörähdettiin vähän kentällä. Kenttä oli jäätynyt niin koppuraiseksi, ettei siellä voinut oikein tehdä mitään erityistä. Käynnissä sitten yritettiin tehdä edes jotain fiksua. Tehtiin paljon pohkeenväistöä lävistäjällä molempiin suuntiin. Jostain syystä alkoi taas vasenta pohjetta väistäessä nakkelemaan päätään? Vasempaan oli sitten taas parempi. Poikkeuksellisesti ei pyöritty ympyröillä, vaan tehtiin ”keskineliötä”. Isolla neliöllä siis keskityin ratsastamaan kulmat tarkasti. Otettiin pysähdyksiä ennen ja jälkeen kulmien, sitten aina sivujen keskelle. Olisi saanut keskittyä ratsastukseen ehkä vielä enemmän, niin olisi ehkä saanut enemmän irti. Nyt meni ”ihan ok”.

Hevon kanssa käytiin sitten vain kävelemässä ilman satulaa metsässä. Oli aivan jäätävän kylmä, vaikka ei monta pakkasastetta ollutkaan. Hevolla olisi ollut virtaa mennä vaikka kuinka, mutta oli kuitenkin ihan fiksusti. Jostain syystä kompuroi paljon, ja pariin kertaan meinasi turvallaan kyntää maata.

Nyt on kyllä ratsastusta ajatellen kaikkein ankeimmat mahdolliset kelit! Lunta ei ole oikein nimeksikään, mutta sen verran pakkasta, että joka paikassa on kovaa. Nyt tässä välissä itse asiassa satoikin jo mukavasti lunta, mutta yllättäen taas ollaan nollan tuntumassa, ja joka paikassa jäätä! Eli seuraava tallireissu on taatusti oikein ihana, kun ensin saa kävelymatkan pelätä liukastumista, ja sitten yrittää keksiä hevosille jotain ohjelmaa…