Ponirakkautta

Viime viikolla olin ratsastamassa, ja rakastuin lähes välittömästi. Eestiläiset ne vaan on söpöjä!

Tallilta sai vuokrata hevosen omaan käyttöön, ja itse otin sen kahdeksi tunniksi, sillä kaveri tuli lastensa kanssa myös mukaan, ja tarkoitus oli taluttaa lapsia oikein urakalla. Tästä olin sanonut tallille soittaessa, jolloin omistaja oli vielä varmistanut, että onnistuuko samalla ponilla ratsastaminen, ja sehän olikin ainoa järkevä vaihtoehto. Lapsia lähtikin mukaan vain yksi, mutta silti oltiin varmoja, että pari tuntia saadaan käytettyä täysin ongelmitta.

Tallilla odotti sitten hieman hämmentävä yllätys. Ensinnäkin poni odotti laitumella, ja yksi tallitytöistä lähti sitä sitten pyydystämään. Kun suunnattiin kohti laidunta, tyttö kertoi, että poni ei sitten anna kiinni, jos selvitään 20 minuuttiin, ollaan tosi nopeita! Lisäksi kuulemma selkään nouseminen on nyt ollut hankalaa, kun poni oli viimeksi edellispäivänä säikähtänyt selkäännousutilanteessa, ja karannut. Ja meni varmaan 45 minuuttia, että se saatiin kiinni! Mutta ongelmia ei kuulemma pitänyt olla, kunhan selkään nousee varovasti ja rauhassa, eikä missään nimessä esim. potkaise oikealla jalalla sitä takapuoleen. Tässä vaiheessa kaveri kyseli, että mahtaakohan lapsen ratsastaminen onnistua sitten ollenkaan, mutta kuulemma se olisi täysin ongelmatonta sitten kun sen lapsen saa sinne selkään.

No poni saatiin sitten kiinni, noin vartissa. Ja varsin söpö pakkaus sieltä paljastuikin! Poni oli muutama viikko sitten Virosta tuotu eestinhevosruuna, aika nuori vielä, mutta äärettömän kiltti. Ratsastaessa ei osannut mitään perus askellajeja kummempaa, mutta silti se oli varsin kultainen! Yllättävän herkkä istunnalle ja pohkeelle, mukavan reipas, mutta niin pehmeäaskelinen, että tuntui kuin olisi pumpulin päällä istunut harjoitusravissakin! En ole eläissäni ratsastanut niin ”pehmeällä” hevosella, se oli aivan uskomatonta!

Selkäännousu itse asiassa sujui täysin ongelmitta, poni ei siitä sanonut yhtään mitään. Tosin nousinkin satulaan niiiiin hitaasti kuin se vain ikinä oli mahdollista, ja pehmeämmin sitä ei olisi voinut tehdä! Tosin sitten kun lapsen piti nousta selkään, niin hommat ei sitten mennytkään ihan nappiin… Kaveri piti ponista kiinni samalla kun itse nostin lapsen syliin, että olisin saanut nostettua sen satulaan. Oltiin siis ymmärretty, että se satulaan tömähtäminen tai jalalla potkiminen olisi ollut ponille se vaikea paikka, joten ajateltiin, että itse hieman kaveria pidempänä saan nostettua lapsen tarpeeksi korkealle pehmeän istuutumisen varmistamiseksi. Jälkeenpäin ajateltuna nostin sen aivan liian kaukaa ja äkkinäisesti, jolloin poni tietysti säikähti. Normaalioloissa tutulla eläimellä tuo nyt ei edes olisi ollut mikään erityisen paha säikkyminen, mutta kun kerran ponin pelko oli tiedossa, niin sitähän säikähdettiin sitten kaikki. Lapsikin, joka ei sitten enää halunnut ratsastaa, vaikka poni oli jo ihan rauhallinen…

Itseä jäi harmittamaan ihan älyttömästi se, ettei lapsi päässyt ratsastamaan, kun se oli ”se juttu”, miksi oltiin porukalla lähdetty… Ponivalinta harmitti tässä mielessä myös, sillä kun tiedossa oli, että tulee lapsia mukaan, niin silloinhan juuri selkäännousu on se kriittinen kohta, joka tapahtuu taatusti ratsastuskerran yhteydessä monen monituista kertaa ja taatusti hitaasti ja vaivalla.

Itse kuitenkin rakastuin poniin aivan täysillä! Siinä oli sellaisen väärinymmärretyn neron piirteitä, ettei mitään väliä. Ajattelin, että sikäli kun työt antavat nyt viikolla myöten, täytyy päästä ratsastamaan uudestaan!

Advertisement

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla

Taas oli tehokas tallipäivä, kun ratsastin sekä Hevon että Ponin!

Edellispäivän kevyen liikutuksen jälkeen tehtiin Hevon kanssa taas ihan normaali ratsastus. Ensin pitkän pitkät alkukäynnit, sitten taas kentälle pyörimään. Hevo tuntui ihan mukavan vetreältä, mutta järkyttävän tahmatassulta! Ei meinannut jalka nousta ei sitten millään, meinasi mennä järkyttäväksi tuuppaamiseksi. Olen nyt muutamana kertana peräkkäin ratsastanut kannukset jalassa, jotta en kaivaisi kantapäillä vauhtia. On mennyt siten ihan hyvin, ja omat pohjeavutkin ovat tarkentuneet. Nyt niitä kannuksia ei sitten ollut ja heti huomasin, että se kantapää alkaa nousta… Mikähän siinä oikein on, että ratsastan aina raippa kädessä, mutta en millään muista käyttää sitä tällaisissa ”herättelytehtävissä”? Yleensä kun käytän sitä raippaa tukemassa taipumista, eli painan sitä kaulaa/lapaa vasten volteilla, kun Hevo vaikuttaa kankealta.

Kaiken kaikkiaan Hevo meni kuitenkin ihan kivasta ja pehmeästi. Väistöt sujui ihan ok, paljon vähemmällä kiemurtelulla kuin mitä muutamana edelliskertana. Vasemmalle nostin laukkoja sekä ihan normaalisti käynnistä että pari kertaa pysähdyksestä, kerran jopa suoraan peruutuksesta. Nousi ihan kivasti, ja laukka oli muutenkin äärettömän rauhallista ja jopa ihan oikeasti tasapainoisen tuntuista! Ihan tuntui, että olisi ratsastanut ”ihan oikealla” hevosella! 😀 Oikeallakin laukat nousi suht ok, vauhtia tosin taas riitti. Nyt kun olen urakalla ratsatanut kentällä ja saanut Hevon menemään oikein päin, en yhtään epäile, ettenkö saisi tuota oikeaa laukkaakin parannettua vielä ennen kesää. Parin viikon päästä on tiedossa tehoviikko, jolloin Hevo on koko viikon ”omilla asetuksilla”, mikä helpottaa elämää huomattavasti!

 

Hevon jälkeen otin vielä Ponin ratsastettavaksi. Tytöt tuli ratsastamaan juuri kun olin lähdössä Hevon kanssa alkukäynneille tielle, ja kysyin niiltä, jos ottaisi myös Ponin ratsastettavaksi, niin olisi vain välissä mennyt pienen pätkän. No, ne oli kuitenkin ottanut vain Neitiponin ja Miniponin, joten huolehtia sitten Ponista ihan alusta loppuun. Aluksi oli tarkoitus mennä kentälle taas jumppaamaan, kun Poni on ollut ihan järkyttävän jäykkä. Kentällä oli kuitenkin sen verran liikettä, että ajattelin pysyä pois alta ja mennä maastoon.

Ponilla on oltu maastossa varmaan viimeksi syksyllä (tytöt ei saa mennä keskenään maastoon), joten reippaan menon lisäksi oli odotettavissa kunnon säpsymistä. Omistajakin varoitteli ennen lähtöä, mutta olin täysin varma siitä, ettei Poni jaksaisi mitään ylimääräistä säpsyä, kun kuitenkin olen sen verran painava.

No, lopputulemahan oli se, etten voinut antaa kunnolla pitkiä ohjia koko reissuksi, kun Poni päätti pari kertaa kunnolla sikailla: hirveällä loikalla ympäri ja epämääräistä vempuilua päälle. Eihän siinä muuten mitään, mutta satula on tällä hetkellä jotenkin äärettömän huono, ja keikkui jo ihan tavallisessakin menossa, niin ylimääräiset loikat saivat pelkäämään, että oikeasti päädyn mahan alle!

Ravailtiin ihan reippaasti, mutta laukka ei noussut ei sitten millään! Enkä uskaltanut edes hirveästi vaatia, juuri tuon ärsyttävän satulan takia… Muuten Poni meni oikein mallikkaasti, tosin ihan vauhdikkaasti.

Siinä vaiheessa kun oltiin jo melkein kotona, läheisen talon pihassa oli joku tanskandoggi ja omistaja laittamassa pihaa. Koira oli ihan hiljaa, ei liikahtanut askeltakaan (ja etäisyys Poniin siis lähes 100 m), mutta Poni oli vakuuttunut, että nyt koittaa kuolema! Ei suostunut liikahtamaan askeltakaan, ei suuntaan tai toiseen! Kaikkea mahdollista yritin, mutta kaviot tuntui juurtuneen maahan. Kerran sain kiepattua ympäri, että oltaisiin peruutettu kohti tallia, mutta se meni niin hirveäksi loikkimiseksi, että ajattelin, että ehkä se Poni kuitenkin suostuisi menemään ihan etuperin. Tuntui, että oltaisiin seisottu siinä pieni ikuisuus, kunnes vihdoin sain huijattua sitä eteenpäin: hirveällä maiskutuksella aina ensin sivulle, siitä pari askelta eteen josta taas vauhdin hakeminen käännöksellä ja taas eteen. Lopulta päästiin sitten ihan kunnolla liikkeelle.

Oli kivaa tehdä pitkästä aikaa tällainen ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”-ratsastus, kun kävi tekemässä sekä kenttäväännön että maastoilun! Taas tosin tiesi ratsastaneensa, sen verran olo tuntui jumiutuneelta. Venyttely, mitä se on?!

Kevyttä vääntelyä

Tällä viikolla kun menin ensimmäistä kertaa tallilla, kalenterissa odotti ”iloinen yllätys”: Hevo oli liikkunut edellisen kerran melkein viikko sitten, eikä ratsastajat ollut ilmoittanut mitään peruutuksista. Yllättäen mentiin sitten ihan vaan kevyesti, tarkoituksena oikaista vähän jalkoja.

Yllättävää kyllä, Hevo ei ollut ollenkaan niin jäykkä kuin olisin voinut kuvitella! Itse asiassa, siitä ei huomannut lainkaan pitkää seisotusta! Todella, todella hämmentävää… Ei kuitenkaan menty pitkään, yhteensä oltiin vajaa tunti liikenteessä.

Ei tehty mitään sen kummallisempaa, vaan niitä ihan perus pyörimisiä. Laukat nousi oikealla vasemman kautta, eli nosti ensin vasemman, mutta kun otti laukan alas ja samoilla vauhdeilla nosti uudestaan, oli oikein. Ihan järkyttävää kaahotustahan se oli, mutta sentään nousi.

Tallilla odotti myös oikeasti iloinen yllätys, nimittäin Neitiponi oli tullut takaisin! Yllättävän lihakseton se on, mutta eiköhän se ala saamaan massaa, kun alkaa tehokas liikuttaminen. Tytöt ovat ainakin aivan innoissaan, eli liikuntaa näyttäisi olevan tiedossa! Kaverin kanssa on tarkoitus lähteä myös ponimaastoilemaan, taas pitkästä aikaa!

Ihanan mahtavaa vääntöä kentällä

Viikon toinen hevostelu oli heti estehyppelykerran jälkeisenä päivänä. Ja ai että kun oli mahtavaa ratsastaa, kun Hevo oli valmiiksi ”omilla asetuksilla”!

Yhteensä reilu tunti oltiin liikenteessä, taas kentällä pyörimässä. Ei tehty mitään erityisiä temppuja, pikkuisen väistöjä molempiin suuntiin ja paljon voltteja. Hevo oli tosiaan jo valmiiksi suhteellisen vetreä, ja vertyi todella nopeasti. Ai että kuinka ihanaa olikaan, kun lähes alusta loppuun pääsi ratsastamaan, ilman että täytyi turhautua rautakankihevoseen! Ravissakin pää laski nopeasti, ja Hevo kulki mukavan pyöreänä.

Oikea laukkakin nousi, tosin ihan järkyttävänä kaahotuksena. Vasen taas pyöri oikein mukavasti, nätisti ja rauhallisesti.

Paljon keskityin taas siihen ”omaan suoritukseen”, eli että asento oli hyvä. Lähinnä siis meinas sitä, että oikeasti hengitin syvään, jotta pystyin istumaan kunnolla alas, kannoin omat kädet ja jalat pysy omalla paikallaan. Tietysti ratsastaminen on sinänsä kuin joku oravanpyörä, että hevonen vaikuttaa ratsastajaan ja ratsastusasentoon, ja sitten oma asento vaikuttaa hevoseen. Nyt tuntui kuitenkin siltä, että kaikki palaset olisi oikeasti ollut kohdillaan, kun sekä Hevo että minä oltiin hyviä! Kyllä tällaisista oikeista onnistumisista saa vaan niin paljon motivaatiota ja intoa! 🙂 Tuskin maltan odottaa, että pääsen pitämään tehoviikkoa ennen Tanskaan lähtöä: tarkoitus siis olisi ottaa se lähtöä edeltävä viikko täysin omaan käyttöön, niin pääsee kunnolla ratsastamaan hevosen läpi.

 

Hevon jälkeen ratsastin taas Ponin. Olin kaverin kyydillä liikenteessä (luksusta!), ja tiettyyn aikaan piti lähteä sitten tallilta pois. Harmi vaan, että molemmilta hukkui ajantaju ekoja hevosia ratsastaessa, että ”toiselle kierrokselle” lähdettäessä oli jo tosi kiire! Onneksi tytöt tuli tallille samaan aikaan ratsastamaan poneilla, niin sain apua Ponin kanssa. Tytöt laittoi sen kuntoon ja käveli alkukäynnit, ja sitten jäivät vielä ratsastamaan mun jälkeen. Pääsin siis tekemään todellisen ”luksusratsastuksen”, kun loppuverkatkin tehtiin mun puolesta!

Poni oli edellispäivän jäljiltä vähän parempi. Oikeaan kierrokseen meni jo lähes ok, vaikka olikin vielä kamalan jäykkä. Vasen kierros puolestaan oli ihan yhtä kamala kuin ennenkin. Harmitti oikein, että en ehtinyt kunnolla sitä jumppaamaan, niin olisi saanut vasenta puolta vähän pehmeämmäksi, nyt aika vielä aika rautakankimalliin…

Ponilla keskityin tekemään aika paljon voltteja. Vähän otettiin väistöjä, oikeaa pohjetta ei meinannut väistää millään, vaan painoi suoraan pohjetta vasten! Olisi pitänyt kyllä tehdä enemmän. Oikea laukka pyöri ihan ok, vasen oli aivan järkyttävää. Kun ei taipunut niin ei taipunut, sellaista oli menokin. Välillä tuntui, että oma jalka ottaa kenttään kiinni, kun sen verran piti lapa edellä painaa mutkissa. Voi huoh sentään. Mutta vaikka Poni oli aika katastrofikunnossa, niin ainakin on jotain mitä treenata! Vaikka mahtavasta Hevosta saa uskomattomasti motivaatiota, niin kyllähän tuollainen ratakiskon pätkäkin motivoi. Eli treeniä tiedossa silläkin saralla!

Esteitä!

Pitkästä, siis toodella pitkästä aikaa pompin muutaman loikan Hevolla! Tallilla kaveri kysyi, miltä kuulostaisi esteet, kun sillä oli tarkoitus oman hevosen kanssa hypätä. No mikäs siinä, kyllähän sitä aina muutaman vuoden välein voi palauttaa hyppäämistä mieleen!

Ensin taas pitkät käynnit tiellä, sitten kentälle verkkaamaan. Kenttä oli ehtinyt kuivua lähes täysin, enää toisessa päädyssä oli uran kohdalla märkää. Mitään erikoista temppuilua en tehnyt, paljon vain voltteja molempiin suuntiin ja sitten laukannostot. Oikea nousi taas tosi heikosti, toisaalta ei mikään yllätys, kun ei ole sitä sataan vuoteen päässyt kunnolla hiomaan.

Mitään erikoista estetreeniä ei tietysti otettu, ainoastaan yhtä estettä hypättiin. Pikkuruinen pysty, jonka alla oli tynnyri kumollaan. Lisäksi laitoin vielä yhden puomin uralle, johon aluksi tähtäiltiin. Hirveän lupaavaa oli, että laukassa Hevo teki ihan järkyttäviä loikkia sen yli… Hevo oli aluksi sitä mieltä, että varmaan tynnyri esteen alla syö pieniä hevosia, ja veti muutamaan kertaan liinat kiinni. Sitten kun alkoi itse ratsastaa sitä kunnolla eteen, niin päästiin esteenkin yli. Tarjolla oli mielettömiä loikkia, jotka alkoi aina kovin arvaamattomasta paikasta: alkuun meinasin pariinkin kertaan löytää itteni kaulalta, kun hieman yllätti hypyn ajotus ja koko. Ei se ratsastus nyt tietenkään ihan koheltamiseksi mennyt, vaan sitten kun itse sai taas vähän hommasta kiinni, niin pystyi oikeasti kontrolloimaan sitä menoa ja laskemaan askelia.

Ihan mielettömän kivaa kyllä oli, ja huomasi, että vanhakin nuortui kun esteitä näki! Hevo oli koko tunnin ihan into piukassa ja jalkakin alkoi nousta ihan eri tavalla kuin sileällä yleensä. Vielä kun itse pääsisi hyppäämään oikeasti osaavalla (=sellaisella joka hyppää inhimillisesti…) hevosella, niin saisi oikeasti taas palauteltua mieliin sitä hyppäämisen ideaa.

Omistaja pyysi vielä ratsastamaan Ponilla, joka oli kuulemma pikkulikkoja lennätellyt viime aikoina. Ratsastin siis myös sillä tunnin, ja keskityin kunnolla jumppaamiseen. Poni oli aivan käsittämättömän jäykkä, eikä mikään ihme, kun sillä ei ole pitkään aikaan ratsastanut kukaan sellainen, joka olisi sitä jumpannut. Tein ihan vaan voltteja ja väistöjä, aluksi myös kaulantaivutusta kummallekin puolelle. Vasen puoli selkeästi tosi paha, oikea vaan ”perusjäykkä”. Väistöjen jälkeen alkoi vähän parantua, ja lopputunnista oli jo selkeästi parempi. Ei tietysti vieläkään kunnolla notkea, mutta siihen alun ratakisko-versioon verrattuna selvästi hevosmainen.

Yhdistelmätreeniä

Taas on viikolla hevosteltu, ja tällä kertaa oikein ajan kanssa! Tallipäivään sisältyi vähän poneja, oma ratsastus ja tallitöitä.

Pitkän houkuttelun jälkeen olin saanut tuttavaperheen tallille. Reilu kolmevuotias tytsä pääsi sitten ensimmäistä kertaa poniratsastamaan! Kesällä ratsuna toimi Hevo, mutta nyt Miniponi oli vähän sopivamman kokoinen kulkupeli. Alkujännityksen jälkeen ponin harjaus oli äärettömän kivaa, ja kavioitakin piti päästä putsaamaan ihan oikeasti. Ratsastukseen ei jaksanut keskittyä mitenkään hirveän pitkään, mutta muutama kierros mentiin pihassa. Ja poni oli oikein mainio, kiltisti tallusteli ilman mitään töhinöitä. Tuo Miniponi onkin kyllä ihan paras pikkulasten poni, kun on maailman kiltein ja tasaisin. Sen selkään uskaltaisi laittaa kuinka pienen lapsen tahansa, mutta sitten vähän isommilta saattaa jo kysellä, että ihan oikeastiko pitäisi töitä tehdä.

Hevolla puolestaan ratsastin kentällä. Tehtiin kunnon tupla-treeni, kun yhdistettiin jumppailu hankikahlailuun! Jostain syystä kentälle oli tehty urat äärettömän kauas aidoista, joten tehtiin uusi ura aidan viereen. Tällä kertaa ei tehty kauheasti mitään pyörittelyjä, vaan keskityin ratsastamaan suoraan. Tein paljon siirtymisiä ja jonkin verran temponmuutoksia ravissa. Hevo meni ihan kivasti, ei ollut mitenkään tuskaisen jäykkä eikä ylienerginen. Kokonaisarvosanaksi annettakoon ”ihan kiva”. 😀

Hanki teki myös liikutuksesta sopivan raskaan, kun Hevo sai ihan kunnolla nostella jalkojaan. Loppukäynneiksi mentiin sitten tielle nauttimaan aivan mahtavasta auringonpaisteesta! Nyt oli selkeästi ensimmäinen kunnollinen kevättä lupaileva päivä, ja heti palautui usko siihen, että se kesäkin tulee joskus.

Ratsastuksen jälkeen jäin vielä heittämään hevosille päiväheinät ja siivoamaan tallin. Jostain syystä aikaa meni aivan käsittämättömän paljon!! En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään, miten sain tusattua niin pitkään, kun kuitenkin koko ajan tein ihan reippaasti töitä…

Kevyttä vääntelyä kentällä – vaihteeksi

Siinä missä viime kerralla kenttä oli turhan kova ja muhkurainen, niin nyt se oli sitten puolestaan pehmeän upottava ja litimärkä. Ihania nämä säävaihtelut…

Pääasiassa tehtiin töitä siis vain käynnissä. Edelliskerran kiemurtelusta totaalisen ärsyyntyneenä tehtiin paljon ”suoraanmenoharjoituksia”. Otettiin paljon pysähdyksiä ja pohkeenväistöä siksakkina vuorotellen kumpaankin suuntaan. Hevo oli mukavan herkkä ratsastaa, pysähdykset meni täydellisesti vain aivan pienillä istunta-avuilla!

Lopuksi ravailtiin kentän keskellä voltilla. Ei ollut mikään katastrofi, mutta olisihan se vähän pehmeämminkin voinut sujua… Aina välillä sentään pää laski ja niskasta löytyi myötäystä, mutta aika paljon piti kipittää myös pää pilvissä jäykkänä.

Sikäli kun seuraavalla kerralla kenttä ei ole aivan priimakunnossa, niin ehdottomasti täytyy suunnata maastoon! Nyt on ollut taas pitkään pelkkää kenttäjumputusta, onneksi sentään toinen ratsastaja on käynyt vähän näyttämässä maisemia Hevolle!

 

Kävin myös taluttelemassa ja irtojuoksuttamassa poneja vähän aikaa. Miniponi esitti sellaiset pukkilaukat kentällä, että en ole ikinä nähnyt sen menevän sellaista vauhtia! Poni sen sijaan otti tällä kertaa rauhallisesti.

Pääsin myös leikkimään poninpyydystä, sillä onnistuin kaksi(!!) kertaa päästämään Miniponin karkuun! Kun kävin hakemassa ponit tarhasta, se ei antanut kiinni, vaan lähti tomerasti ravaamaan kohti porttia. Portti oli auki, mutta langat kuitenkin kiinni, mutta niin vain tuo otus lisäsi vauhtia, ja juoksi suoraan pää alhaalla alimman langan ali! Ei sitten muuta kuin Poni mukana jahtaukseen: sen verran ruoho houkutteli, että pyydystys oli oikeasti urakka! Lopulta pääsin sen verran lähelle, että tein hirveän loikan kaulaan, naru kaulan ympäri, rauhoittelua, riimu päähän, ja poni oli pyydystetty!  Jotenkin sitä luulisi, että normaali ihminen oppisi kerrasta, mutta ei… Nimittäin kun vein ponit takaisin tarhaan, kävi ihan samalla tavalla! Päästin ensin Miniponin vapaaksi, sitten käännyin Ponin suuntaan. Ja juuri kun olin avaamassa riimua, tajusin, että se saakelin portti on edelleen auki! Ja taas ehdin vain näkemään, kuinka poni livahtaa langan ali. Toisella kertaa pyydystysoperaatio oli ihan vastaava.

Mutta mitä tästä opittiin? Tästä lähtien langat voi jättää auki, mutta se hiton portti vedetään perässä kiinni!

Kiemurtelua kentällä

Kävin keskiviikkona tekemässä Hevolla kevyen jumppailutunnin. Kaikilla hevosilla oli energiaa vaikka kuinka, ja tarhoissa näkyi jos jonkinlaista pöllöilyä. Varmaan pakkaset on saanut keräämään koko konkkaronkan virtaa, kun joka paikka on ollut jäässä.

Kenttä oli kuitenkin yllättävän hyvässä kunnossa. Syksyllä kun on laitettu pintaa uusiksi, niin on jäänyt melko pehmeäksi. Pakkasilla tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että keskiosa on aika kuoppaista, kun sulalla on kaviot uponnut hiekkaan. Nyt pinta oli kuitenkin hieman pehmeä, eli vaaraa kinttujen katkaisuun ei ollut.

Pääasiassa tehtiin töitä käynnissä. Paljon voltteja molempiin suuntiin, lisäksi kaulan taivuttelua. Hevo ei ollut mitenkään erityisen jäykkä, ja vertyi ihan kivasta. Mutta voi morjens sitä kiemurtelun määrää!! Meinas ihan hirttää kiinni, kun otus pystyi kolmen askeleen matkalla kiemurteleen noin sataan eri suuntaan!

Kiemurtelu oli kaikkein pahinta keskihalkaisijalla. Vaikka kuinka ratsastin aktiivisesti eteen päin pohkeet kiinni, niin siitä huolimatta koko elikko oli noin kolmeen kertaan mutkalla. Tein sitten herkistelyksi pysähdyksiä ihan muutaman askeleen välein, ja menin pituushalkaisijaa sitten niin, että kahden askeleen välein tuli pysähdys. No, ei se sentään ihan järkyttävästi ehtinyt mennä mutkalle, mutta en nyt sitä silti suoraksi sanoisi…

 

Kävin vielä taluttelemassa poneja hetken aikaa. Miniponi oli tyyni kuten aina, mutta Poni oli aivan höyryissä! Päästin sen kentällä vapaaksi siksi aikaa kun kävelin pari kierrosta toisen kanssa, ja Ponihan veti ihan häntä tötteröllä… Reipas liikunta on täysin yliarvostettua, on on!! 😀

Poneilua

Tänään oli vuorossa pelkkää poniratsastusta. Ihan peruskuvioita mentiin kentällä vajaa tunti.

Poni oli tänään varsin mukava ratsastaa. Yhtään ylimääräistä pöllövirtaa ei ollut, eli vältyttiin kaikenlaisilta sinkoiluilta. Poni tuntui jopa vähän laiskalta – on tainnut siis liikunta tepsiä!

Vaikka Poni ihan kiva olikin, niin meno oli kyllä todella jäykkää, taas ei ollut taipumisesta alkuun mitään käsitystä! Mietin ihan tosissani, kuinka voi olla mahdollista, että noin pienen ja lyhyen ponin etu- ja takapää ovat aivan eri maailmoissa! Kiemurtelua koettiin siis ihan urakalla.

Tein muutamia kertoja ”pohkeiden väliin” -harjoitusta, eli pituushalkaisijalle suorana, ja siitä voltteja vuoron perään oikealle ja vasemmalle uralle. Tällä harjoituksella saa ratsastettua hevosen hyvin pohkeiden väliin, kun taivuttelua tulee vuorotellen molempiin suuntiin, mutta välissä on myös kunnon suoristus. Loppua kohti Ponikin alkoi paitsi taipua, myös suoristua.

Laukannosto vasempaan oli taas reilusti hankalampi kuin oikealle. Tarjoili milloin kiitoravia, milloin vastalaukkaa, mutta nousi se oikeinkin lopulta. Oikeassa laukassa ei ollut mitään ongelmia.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis ratsastuksesta. Poni tosin yski paljon, joten päässee seuraavaksi lääkekuurille… Normaalisti yskähtelee kuivaa yskää pari kertaa aina kun aloittaa ravailun, mutta se on ollut sellaista normaalia ”keuhkojen avaus”yskää. Nyt ei yskä kuitenkaan loppunut koko tunnista, vaan aina kun mentiin käyntiä lujempaa, niin piti alkuun köhiä.

Lisää sydämentykytyksiä tuo otus aiheutti, kun jätin sen sisään päiväheinille, että sai kunnolla kuivua: normaalisti ahmattiponille ei kelvannutkaan heinät, ainoastaan muutamaa kortta vaivautui närppimään! Ehdin jo mennä huolestuneena omistajan puheille, että mikähän mahtaa olla vikana. Vaivana oli onneksi vain laiskuus: kun mahan muoto lähentelee lumipalloa, eikä ole edes yhtä tuhtia kaveria kilpaa syömässä, niin ei vain mene ilman nälkää alas. Ei siis muuta kuin poni pihalle ja heinät siellä nokan eteen, tässä vaiheessa myös huomasin, ettei kaverikaan ollut paljoa syönyt. Siinä vaiheessa kun pääsi sitten samalle heinäkasalle, niin johan rupesi maistumaan!

Ponivääntöä – erä 2

Koska edellisen kerran poniratsastuksen menestys oli vähintäänkin kyseenalainen, päätin ottaa uuden erän. Tarkoitus oli saada poni kulkemaan ja itse pysyä selässä!

Poni oli tällä kertaa oikein mukava ratsastaa, olin aivan yllättänyt. Vaikka oltiin liikenteessä vasta pimeällä, jolloin kaikki mahdolliset varjot ja valon häikäisyt tarjoavat potentiaalisia riekkumismahdollisuuksia, Ponilla pysyi pääsääntöisesti jalat siellä missä oli tarkoituskin.

Taas lähdin volteilla hakemaan pehmeyttä kylkiin, ja jumppailun tuloksena Poni vertyikin ihan kelvolliseksi. Tosin ei Roomaakaan rakennettu päivässä, eli siihen oikeasti taipuisaan, notkeaan ja hyväntuntuiseen poniin on vielä matkaa. Laukat nousi ihan kivasta, tosin vasempaan oli selkeästi jäykempi. En edes tiedä, laukkasiko aina oikeaa (=vasenta) laukkaa: pikkuisen ponin liikkeet on sitten äärettömän pikkuiset, ainakin verrattuna normaalikokoiseen hevoseen! 😀 Kerran kuvitteli lähtevänsä laukassa omia menojaan. Käskin sitten lisätä vauhtia entisestään, ja melkoista haipakkaa paineltiin pari kierrosta. Hämmentävän hyvin tuo Poni jaksoi, ihan täydestä vauhdista rupesin hiljentämään, eli ei edes vielä tarjonnut itse hitaampaa vauhtia…

Tällä kertaa ratsastin vain puolisen tuntia. Pääsin menemään loppuun asti todella tehokkaasti, kun tytöt otti Ponin lennosta ja jatkoivat sen kanssa vielä jonkin aikaa.

 

Hevo oli saanut uudet kengät, ja jopa lohjenneeseen kavioon oli saatu kenkä. Ratsastamaan siis pääsi, mutta lääkekuurin takia vain kevyesti.

Käytiin tekemässä noin puolen tunnin maastoköpöttele. Ei ontunut tai aristanut jalkaansa, mutta tuntui selvästi todella jäykältä. Kompuroi ehkä tavallista enemmän, mutta en osaa kyllä sanoa, johtuiko se tuosta jalasta. Tehtiin ainoastaan ”jalkojenoikaisulenkki”, lompsittiin pitkin ohjin käyntiä, ainoastaan yksi pieni pätkä ravattiin.

Tämän viikon ohjelma on Hevolla äärettömän kevyttä, en itse asiassa ole ollenkaan varma, ratsastaako sillä kukaan nyt viikolla. Viikonloppuna otetaan vielä kevyesti, mutta sikäli kun tuo jalka ei ala oireilemaan, niin ensi viikolla pitäisi päästä jo tositoimiin.