Kas vain, mullahan on blogi, joka ei näköjään päivitykään itsestään? Itse asiassa olen vähän miettinyt, pitäisikö aloittaa puhtaalta pöydältä uuden blogin parissa, ja jo lähtökohtaisesti tehdä siitä vain koirien treenipäiväkirja ja yleinen koirajuttujen suoltopaikka. Elämän vaikeita päätöksiä! Näillä näkymin taidan sen uuden blogin avata, heti kun saan inspiraatiota sen luomiseen!
Mutta niihin kuulumisiin!
Marraskuussa olin ”lomailemassa” kolme viikko: ensin Suomeen hakemaan pikku-piraija, viikon olin nauttimassa Egyptin lämmöstä, ja sitten koirien kanssa takaisin Saksaan. Tuo pieni kauhuapina on osittainen syy siihen, että en ole jaksanut blogia päivittää, vaikka luulisi, että uuden koiran myötä sitä palaisi halusta päästä kertomaan jokaisesta tassun liikahduksesta!
Tältä ne näyttäis yhdessä. Apina (tässä pian 7 kk) ja sit se fiksumpi tapaus.
Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että olin kuvitelllut toisen koiran hankkimisen (tai siis sen kotiutumisen) paljon helpommaksi! Yhtäkkiä sitä onkin käsissä viisikuukautinen raivotar, joka puree kuin piraija ja on kovempi kuin peruskallio! Kasvattaja oli kyllä varoitellut, että tästä koirasta ei puutu mitään, ei varsinkaan luonnetta! Meinasi, että itsekin oli saanut vääntää jo pennun kanssa.
Mutta siis onhan Pikkuapina aivan mahtava, siitä ei päästä yli eikä ympäri! Treenatessa on kuin ajatus ja oppii nopeasti! Ja tykkää tehdä asioita yhdessä. Palkkaantuu ruualla ja lelulla, toki se lelu on ykkönen. Apina on, tai siitä vähintäänkin tulee aivan täydellinen harrastuskoira! Se ei lannistu mistään eikä anna minkään olla esteenä! Olen aika varma, että se menisi läpi vaikka siitä peruskalliosta, jos se niin vain päättäisi haluta.
Mulla on siis käsissäni aivan ensiluokkainen harrastuskoira, jolta ei puutu ominaisuuksia (ja jonka pilaamisesta olen aivan itse vastuussa! 😀 ). Mutta entäs sitten se arki? Voi huoh… Arki… Se onkin sitten se, joka raastaa tällä hetkellä omia hermoja. Kun Apina oli kotiutunut, sain huomata, että sen mielestä olisi tosi ok hypätä ohikulkijoiden hihoihin kiinni. Tosi kivaa, not! Varsinkin täällä Saksassa on äärettömän tarkkaa sen suhteen, että koira ei saa olla aggressiivinen. Ja olipa sitä missä tahansa, niin ei se vieras koira hyppimässä kohti ole mikään ilo! No tästä ollaan näköjään päästy eroon: toki edelleen vastaantulijoiden kohdalla käsken (molemmat) koirat aina sille toiselle puolelle, mutta Apinakaan ei ole nyt tehnyt elettäkään sen suuntaan, että haluaisi loikkia kohti.
Mutta entäs vastaantulijoista ne koiralliset? Yllättääkö, jos sanon, että hirveällä huudolla oltaisi menossa kohti?! Jos koira menee riittävän kaukaa ohi (siis esim. kadun toisella puolella), saan Apinan ottamaan kontaktia ja syömään nameja. Mutta tähtien asennosta aina riippuu, mikä minäkin hetkenä on sitten liian lähellä, että pitää ruveta huutamaan ja näyttämään keskaria…
Järkevämmälläkin aikuisella menee välillä hermo ja loppuu huumori, kun kakara vaan riekkuu.
Mutta autojen jahtaus se vasta mukavaa aluksi olikin! Tein aika perusteellisesti selväksi, että jos on niin itsetuhoinen, voin kyllä listiä sen ihan itse, ei tarvi muiden autoa siihen sotkea. Tämä tuntuikin menneen perille, sillä normaalissa kaupunkiympäristössä ne autot pystyttiin ohittaman ongelmitta, ison tien varressa oli vielä vaikeaa. Ja siellä isonkin tien laidalla ollaan vietetty muutama tunti aikaa… No, kuvittelin, että auto-ongelma olisi sekin jo taaksejäänyttä elämää, mutta juuri tällä viikolla se tuli takaisin entistä pahempana! Ja pahinta tässä on se, ettei Apina ole oikein vastaanottavainen palautteelle… Jos olen huomimoimatta käytöksen, ja ainoastaan estän sen autojen perään sinkoilun pitämällä Apinaa lyhyellä hihnalla, se suuntaan kaiken kiukkunsa muhun. Jos ei komennushaukut tehoa, niin sitten hypätään käsivarteen kiinni! Kieltämisestä ja/tai pannasta kiinniottamisesta vain yltyy. Ja tuollainen kakara puree jo aiiika kovaa! Tässä tulee taas sen kovan luonteen hyvät ja huonot puolet: toisaalta palautuu aina ihan hetkessä eikä ota itseensä, mutta toisaalta mikään palautekaan ei oikein tunnu tarttuvan, kun muisti on sen kaksi sekuntia.
Just nyt tilauksessa olis paitsi kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, myös tieto siitä, että tää helpottaa joskus! Mielellään vielä aika nopeesti…
Taitoa etsimässä 