Hoh hoijaa, viime viikon agilitystä oli hauskuus kaukana! Koiraa kiinnosti aivan kaikki muu enemmän kuin minä, niin siitähän on sitten hyvä lähteä liikkeelle!
Paikallinen agikoulutus toimii siten, että kouluttaja antaa jokaiselle koirakolle omat tehtävät, ja kaikki tekevät siis omia juttujansa samanaikaisesti. Omaan tahtiin pidetään sitten ”hengenvetotaukoja”. Sinänsähän tämä toimii kauhean kivasti, kun ei tule sitä ns. turhaa seisoskelua, vaan pääsee tekemään enemmän. Kouluttaja sitten kiertää koirakoiden välillä antamassa neuvoja ja korjaamassa. Ihanan tehokasta, paitsi tosiaan silloin kun on itse vähiten kiinnostava asia koiran mielestä…
Lämmittelyjen jälkeen aloitettiin taas hyppytekniikalla. Olin käskenyt koiran istumaan riman säädön ajaksi, ja juuri kun sain riman paikoilleen, koira varasti hypylle! No sinänsä pikku juttu, mutta kun hypyn jälkeen matka jatkui samalla vauhdilla kouluttajan koiran luokse, joka oli aitaan sidottuna! Ehdin karjaista sen pois sieltä sen verran ajoissa, että pyörähti ympäri suoraan toisen koiran nenän edestä, mutta siltikään ei mikään hirveän vakuuttava alku! Tuostahan sitten omat hermot kiristyivät, ja aloin kyttäämään, ettei se koira nyt tosiaankaan katsele muita koiria (no sitä se teki koko ajan, koska sitä ei vaan kiinnostanut mun touhuni!), ettei se vaan lähde minnekään huitelemaan, ettei se hypyt pääse ”valumaan” pitkiksi muiden luokse jne jne…
Tolpan kiertokaan ei oikein onnistunut, kun kiertomatka aina ”venyi”, ja sain huutaa takaisin, ettei karkaa vauhdista muiden luokse. Ja vanne alkoi kiristää omaa päätä…. Ei puhettakaan, että oltaisiin tehty edelliseltä kerralta tuttua tolpan kierto – putkeen – tolpan kierto -harjoitusta. Onneksi lopuksi tehtiin puomia, joka onnistui hyvin, niin päästiin sentään lopettamaan onnistumiseen! Mehän ollaan aikaisemmin tehty vain muutamia kertoja puomia, ja silloin on tavoitteena ollut lähinnä koiran varmuus, eli ei olla otettu varsinaisesti kontakteja, vaan harjoiteltu vain puomilla liikkumista. Nyt kouluttaja neuvoi harjoituksen siten, että koira jätetään ensimmäiselle kontaktille, mennään itse puomin ”laskurampin” (voi apua, mikä se on oikealta nimeltään?) alkuun, josta sitten kutsutaan koiraa, ja lopuksi pysäytetään se loppukontaktille. Koira hiipi alkuun alkukontaktista eteenpäin, eikä millään olisi malttanut odottaa, mutta loppuun saatiin pari aivan täydellistä suoritusta, jeejee!
Kaiken kaikkiaan harjoittelua leimasi hirveä turhautuminen ja ”yliyrittäminen”. Olen muutenkin huomannut, että olen alkanut kyttäämään koiraa sen ollessa vapaana, eikä vapaana rallaaminen olekaan enää rentouttavaa… 
En edes osaa sanoa mistä se on tullut, koska ei se ole mihinkään karannut, vaan tullut aina käskystä takaisin. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut, että vapaana olemista on leimannut oma kyttäys: aina kun koira on ottamassa spurttia, olen jo huutelemassa sitä takaisin päin, ettei se vaan sinkoa mihinkään. Sherlockina voisi päätellä, että en pysty luottamaan koiraan, mutta miksi ihmeessä näin?! Kun mitään syytä antavaa ei ole tapahtunut… Huomaan kuitenkin vaaran merkit: kohta ei koiraa kiinnosta mikään mitä teen, kun aina saa vain komentelua ja perään huutamista! 😦 Ja mä kun haluan olla koiran silmissä myös se, jonka kanssa on kivaa, ja haluan että koiralla on kivaa! Dear eki, mitä tehdä?!
Taitoa etsimässä 