Vähiin käy…

Vähiin käy ennen kaikkea aika, mutta nyt aletaan kokea myös niitä (toistaiseksi) ”viimeisiä” juttuja…

Opiskelut alkaa vedellä viimeisiään, mutta palautettavia töitä on vielä vino pino! Niitä on tässä viime aikoina blogin päivityksen sijaan jo rustattu, mutta vielä olisi (liikaa!) tekemistä, ennen kuin aika loppuu ihan täysin! Vähän ahdistaa, mutta on sitä ennenkin elossa selvitty!

Opiskelijalle kesä tarkoittaa luonnollisesti kovaa raatamista työpaikalla, onneksi itsellekin sellainen löytyi! Valitettavasti ei kuitenkaan täältä kotipaikkakunnalta, vaan lähden taas eläinten kanssa ”kesäsiirtolaan”, josta käyn töissä. Tiedossa siis ravintolahommia, ei milläänlailla oman alan töitä, mutta palkka juoksee. Muutama vuoro on jo takana, ja ne voi tiivistää lyhyesti: työt ei lopu tekemällä, rivakasti saa liikkua, ja paljon on vielä opittavaa. Toivottavasti ihan koko kesäksi ei ole tiedossa 9,5 h työpäiviä, mitä nyt tein muutamia putkeen…

Koska kesän olen poissa, ja oikeastaan syksynkin, täytyy hevosillekin sanoa heipat. 😦 Harmittaa kovasti, Hevon ja Ratsun kanssa on ollut oikein loistava kevät, enkä millään malttaisi lopettaa! Ensi viikolla on kuitenkin toistaiseksi viimeinen tallipäivä. Kyllähän niitä ”mun miehiä” tulee kova ikävä!

Tätä toukokuun stressiä lisää vielä sekin, että irtisanoin asunnon, eli kesäkuun alusta olen ”koditon”! Syy irtisanomiseen on kesätöissä, ja lisäksi odotin vahvistusta harjoittelusta. Tänään sitten tuo harjoittelupaikka varmistui, eli ollaan pois maisemista aina marraskuun alkuun saakka!

Tuo harjoittelukaan ei ole ihan läpihuuto-juttu, vaan sekin aiheuttaa vähän stressiä… Me lähdetään nimittäin koiran kanssa kolmeksi kuukaudeksi Saksaan! Harjoittelupaikka on siis varmistunut, mutta vielä olisi muutama pikkujuttu selvitettävänä… Muun muassa seuraavat:
– saako työpaikan puolesta järjestettyyn asuntoon ottaa koiraa, ja jos ei, niin mistä vaihtoehtoinen katto pään päälle?
– lentoboksin hankita: mistä riittävän iso ja mahdollisimman halvalla, ja vielä mahdollisimman kevyt, jotta sitä voi omin voimin kuskata tarvittaessa julkisissa?
– lentoliput: Helsinki-Berliini-väliä lentää varmasti kymmeniä koneita päivässä, mutta mistä liput halvimmalla, ja etenkin se koira halvalla mukaan? Ja mitkä yhtiöt ylipäätään ottavat kyytiin niin isoa (ne hörökorvat…) lentoboksia, kuin tuo (oikeasti pikkuinen) koira tarvii?

Mutta jos en sitä ennen kuole stressin aiheuttamaan vatsahaavaan, niin elokuussa oltaisiin koiruuden kanssa testaamassa ihan uusia maisemia.

Mutta sitä ennen pitäisi palauttaa vino pino koulutöitä (sis. molempien gradujen seminaarityöt…), toipua hammasleikkauksesta, ehtiä vielä viimeistä kertaa tallille, hoitaa muutto ja tehdä samanaikaisesti niska limassa töitä. Aikaa, mistä sitä saisi ostaa?!

Advertisement

Kun ei ole aikaa mihinkään

Yliarvioin omat kyvyt ja jaksamisen aivan liian korkealle siinä vaiheessa, kun suunnittelin alkuvuoden ohjelmaa. Kuvittelin, että olisi ihan mahdollista tehdä useita isotöisiä kursseja yliopistolla, tehdä gradu ja sivuainegradu, ratsastaa kahdella hevosella ja treenata koiran kanssa. Tuli haukattua kyllä ihan liian iso pala, ja nyt yritänkin olla tukehtumatta siihen…

Tallilla on kuitenkin käyty, valitettavasti vain aina ihan liian tiukalla aikataululla. Eipä niistä ratsastuksista ole mitään syvällistä sanottavaa, aina ollaan jossain pyöritty.

Koiran kanssa ei ole edelleenkään pätkääkään toko-motivaatiota, mutta agility on huippuhauskaa! Koira tykkää, ite tykkään, kaikki hyvin! Yritän ehtiä kertoa meidän agilitytreeneistä tässä jossain vaiheessa. Tassuongelmiakin on osunut kohdalle, kun kynnet murtuu kärjestä ihan itsestään…

Koulussa taas… Käännöksiä tunkee ovista ja ikkunoista, ja gradut ahdistaa. Ensimmäistä kertaa stressi on in ihan käsin kosketeltavaa, ja jos lukisi jotain lääkärikirjaa stressin oireista, saisi varmasti aika hyvän kuvan tämänhetkisestä olosta.

Mutta ehkä tää tästä… Blogi on yllättäen aika kaukana prioriteettilistalla, mutta yritän tännekin saada päiviteltyä jotain olennaista.

Me ei olla aktiivisia!

Kotona eläinten kanssa ei ole tapahtunut yhtään mitään viimeiseen pariin viikkoon. Täällä on otettu niin sanotusti rennosti. Elikotkin olis sitä mieltä, että nyt voisi painua talviunille.

”Nyt on vielä yö, nyt nukutaan!”

Kouluhommatkaan ei oikein edisty, vaikka alle puolen vuoden päästä pitäis olla sekä sivuainetutkielma että gradu valmiina!

Pikkuhiljaa alkaa sentään palailla into tehdä koiran kanssa jotain. Itsellä ei kyllä edelleenkään ole toko-intoa, joten me ollaan opeteltu kaikkea järkevää, kuten ryömimistä ja jalkojen välissä kulkemista. 😀

Motivaatio ihan jokaisella osa-alueella olis ihan kiva ja tervetullut yllätys. Mutta ehkä tää tästä…

Kassissakin voi nukkua

Ai niin, jotain erityistä sentään on tässä tapahtunut! Itsenäisyyspäivän kunniaksi postilaatikosta oli tipahtanut kutsu ylennystilaisuuteen! 🙂

Kas, syksy

Kas vain, syksy saapuu, ja kesä on vähän niin kuin kadonnut. Blogikin jäi näköjään kesätauolle, mutta eipä tässä mitään sen kummempia ole tapahtunutkaan. Laitetaan siis vain lyhyet päivitykset, ja odotetaan, että arjen mukana alkaisi jotain tapahtuakin!

Kesää olen viettänyt siis kotitonttuillessa ”maalla”, kotona en ole käynyt kuin pari kertaa. Alun perin piti viettää suurin piirtein kaikki lomat kotona, että pääsee ratsastamaan, mutta tässä on ollut vähän kaikenlaista puuhaa ja säätöä, niin on sitten jäänyt… Hevoa en siis ole nähnyt viimeksi kuin heinäkuun alkupuolella!! Silloinkin ratsastamaan lähtiessä huomasin, että kenkä oli irti, joten se siitä ratsastuksesta. Hevosen selässä olen siis viimeksi istunut juhannuksena, mahtaa olla mukavaa taas alottaa…

Koira on viettänyt varsin stressitöntä elämää, jos ei nyt pikkulasten riekkumista lasketa mukaan. Siitä on tullut varsin mallikas ”kotikoira”, eikä raapimisesta ja itsensä kaluamisesta  ole jälkeäkään! Nyt tosin pitää alottaa jonkinlaisten hommien tekeminen, ettei ihan taidot ruostu. Täällä maalla kun on tapahtunut pientä maalaistumista, kun vastaantulevat ihmiset ovat niin harvassa, että niitä pitää poikkeuksetta ihmetellä… Tänään tehtiin pitkästä aikaa sunnuntaikävely ihmisten ilmoilla, ja ihan siedettävän sivistyneesti tuo sentään käyttäytyi.

Koiran kanssa jatkosuunnitelmana on siis jatkaa ihan perus kotitottistelua, ja käydä kokeilamassa ohjatuissa treeneissäkin, miten pää kestää treenaamista. Sikäli kun homma toimii, niin tämän hetken ajatuksena olisi ruveta ottamaan tokoa. Jälkeähän me aloiteltiin keväällä, sitä toki jatketaan, mutta en usko, että me ikinä ihan oikeasti jälkeä pk-lajina harrastettaisiin. Tokoa ajattelin sillä, että siinä on sentään tekemistä, mutta vietti pysyy suhteellisen matalana, ainakin tottikseen verrattuna. Lisäksi koira lähtee leikkuupöydälle heti kun vain mahdollista: juuri alkoi juoksut, ja kun tästä on selvitty, niin saman tien aikaa varaamaan!

Kissa puolestaan on viettänyt kesää toisen kissan raksukipon äärellä… Edelleen mennään barffilinjalla, mutta se saakelin ruokarosvo haistaa jokaisen mahdollisuuden varastaa toisen raksuja! Ihraa on kesän aikana siis valitettavasti tullut, lisäksi on varmaan ulkoilun takia kasvattanut aivan hervottoman paksun turkin! Ennenkin oli paksu ja pitkähkö karva, mutta nyt se on mallia ”selviän vaikka Siperian talvesta”.

Omat opiskelut on tässä taas pikku hiljaa alkamassa, tosin ei kovin raskaana: ei vain ole ollut kursseja valittavaksi, joten nyt mennään sitten vähän ”puolella teholla”.

Opiskelujen tehottomuudesta johtuen itsellä on ollut useampiakin erilaisia suunnitelmia syksyä ja talvea varten. Toisaalta kiinnostaisi lähteä ulkomaille töihin, toisaalta välillä mietin vaihtoon lähtemistäkin. Nyt on tämän ”kesäkodin” kautta mahdollisesti aukeamassa mukavaa puuhastelua, jopa sieltä ulkomailtakin! Huomenna kuulemma varmistuu jotakin, joten sitten ainakin osa suunnitelmista lyötäneen lukkoon. Juuri tänään sain vasta kuulla näistä, ja olen ihan mielettömän innoissani! Perus realistina tiedän kuitenkin, että paitsi ettei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, niin myös itku pitkästä ilosta, joten palataan näihin sitten kun edes joku on ihan varmaa.

Kaikki loppuu aikanaan

Ja niin on Tanskasta kotiuduttu ja palatta arkeen! Mukaan tarttui mahtavia kavereita ja jonkinlainen tanskan taito, ja sinne jäi pieni pala sydäntä, jota järjellä yritän saada takaisin!

Tuo vajaan neljän viikon Nordkurs oli kyllä aivan mahtava kokemus! Koulua oli päivittäin juuri sopivasti, neljä tuntia klo 10-14. Enemmänkin olisi ollut halua oppia, mutta varsinkin alkuvaiheessa jo tuosta neljästä tunnista väsyi aivan raato-tasolle, eikä olisi ollut puhettakaan, että olisi pystynyt istumaan luokassa enää hetkeäkään, tai ainakaan pystynyt yrittää ymmärtää puolikastakaan sanaa.

Viimeisellä viikolla meillä oli päivittäin tunti ”keskustelua”, tai niin se oli ainakin lukujärjestykseen merkitty. Totuus kuitenkin paljastui jo ensimmäisellä tunnilla: kyseessä olikin enemmän ilmaisutaidollinen tunti! Ja voi kuinka siellä olikaan mahtavaa!! Monet pitivät tuota opettajaa hirveänä natsina, kun korjasi koko ajan ääntämystä tai kielioppia, mutta itse lähinnä palvoin sitä! 😀 Kai se oli karisma, joka mut sokaisi, tai sitten olen edelleen ihan fiiliksissä ensimmäisen illan ravintolakeskustelusta, kun meillä oli niin omat hölmöt jutut…

Kielitaidosta sen verran, että varsinaista kehitystä ei tuntunut ”vauhdissa” niinkään huomaavan, mutta sitten viimeisellä viikolla yliopistossa tajusi, että oppitunneista oikeasti ymmärtää paljon! Ja oikeasti jopa niin paljon, että joka hetki ei tarvinnut keskittyä ihan 100 %, ja silti oli ihan mukana. Lähtötilannehan oli sellainen, että jokaiseen yksittäiseen sanaan piti keskittyä, jotta olisi ollut yhtään kartalla. Varsinainen aktiivinen kielitaito ei kuitenkaan lopulta tullut niin hyväksi kuin mitä olisin ennalta ajatellut ja toivonut. Mitään kielitaidosta tai sen puutteesta johtuvia ongelmia ei kuitenkaan tullut kohdattua, eli sinänsä voinen sanoa osaavani pikkuisen tanskaa.

Ihan hirveästi jäi Tanskasta näkemättä ja kokematta, ja onnistuin kaiken lisäksi kehittämään jonkun mystisen intohimon tuohon mystiseen kieleen! Nyt seuraava ajatus sitten onkin, että täytyy syksyllä katsoa Erasmuksen täydennyshaun paikat, jos vaikka lähtisi puoleksi vuodeksi Tanskaan…

Mutta vielä täytyy tehdä lista ”suurimmista huijauksista” Tanskassa! 

• Hintataso! Kukaan, ei kerta kaikkiaan kukaan voi kuvitella ennalta, että joku Euroopan maa voi ollakin niin kallis! Tämän jälkeen en kyllä ikinä valita, että Suomessa olisi kallista…
• Smørrebrødit! Kuvittelin, ettei Tanskassa muuta tule syötyäkään, mutta boy I was wrong! Kööpenhaminassa reitin varrelle sattui yksi(!) ”smørrebrødbaari”, muuten noita peritanskalaisia leipiä ei näkynyt eikä kuulunut. En siis syönyt yhtä ainutta tanskalaista voileipää koko kesän aikana.
• Ja kun nyt kerta Kööpenhamina tuli puheeksi, niin Pieni merenneito! Totta kai tiesin jo ennalta, että kyseinen patsas on tosi pieni, ja että se sijaitsee jossain ”merellä” (=rannan läheisyydessä). Itsehän kuvittelin, että patsas olisi jossain n. 15-25 metrin päässä rannasta, ja se olisi sen verran iso, että tuolta etäisyydeltä se näyttäisi pieneltä, mutta kuitenkin ihan tunnistettavalta. Tehtiin kaupunkikierros laivalla, ja ajettiin myös tuon patsaan ohi. Sitä ei olisi edes huomannut, ellei turisteja olisi ollut noin tsiljardi rannassa. Ja se patsas oli PIENI! Ja se oli aivan rannassa. Eipä siitä laivalta edes saanut kunnollista kuvaa. Pettymys. Syvä, syvä pettymys.
• Tanskalainen kohteliaisuus, tai pikemminkin sen puute! Jonkin verran Saksassa olleena kuvittelin ennalta, että kohteliaisuus olisi ihan yleinen (länsi-/keski-)eurooppalainen ilmiö. Siis siihen malliin kuin esim. juuri siellä Saksassa kaupoissa myyjät tervehtivät ja tarjoavat apua, ihmiset pyytävät anteeksi jos tönivät jne. Tanskalaiset ei moisesta näköjään jaksa välittää, sillä omalle kohdalle sattuneet myyjät oli pääsääntöisesti kohteliaimmillaankin välinpitämättömiä, ja kadulla ihmiset kävelivät ennemmin surutta päin sen sijaan että olisi tyhjällä kadulla väistäneet hiukan. Ja entäs sitten tanskalainen jono? Se voittaa, jolla on terävimmät kyynerpäät ja härskein luonne kiilata! Ensimmäisenä kouluaamuna bussipysäkillä me 16 suomalaista muodostettiin siisti jono, josta oli tarkoitus marssia nätisti, siististi ja nopeasti sisään. Sitten kun bussi tuli, jostain pamahti noin 50 tanskalaista, jotka muodostivat kunnon häröpallon bussin ovelle, josta sitten ryysättiin sisään kuka mitenkin. Ja yliopiston ruokalassa ei ollut jonokäytäntöä laisinkaan: ruokaa mentiin ottamaan juuri siitä kohtaa kun haluttiin.
• Tanskalaisten kauneudesta/komeudesta puhumattomuus! Tanskalaiset (etenkin miehet) on järjestäen komeita. Useat jopa ihan törkeän hyvännäköisiä. Miksei tästä ole puhuttu aiemmin?!

Osaanko mä sittenkin?!

Voihan väsymys sentään! Nyt on ollut jo hyvä tovi aivan totaalinen uupumus päällä: koulun jälkeen ei jaksaisi tehdä yhtään mitään, mutta täällä kotosalla makaaminen tuntuu aivan hirveältä ”tuhlaukselta”.

Parin viikon oleskelu ja tanskalle altistuminen on kuitenkin selvästi tuottanut tulosta. Yliopistolla tunneista saa päivä päivältä enemmän irti, ja kaupassakin pystyy aika hyvin arpomaan, mitä myyjä sanoo. Passiivinen kielitaito on siis ainakin kehittynyt, mutta aktiivinen puoli on vielä vähän hakusessa.

Ehdottomia tähtihetkiä omassa tanskantuottamisessa on ollut ensinnäkin se, että sain ostettua itselle ja kaverille musikaaliliput (sopivalle päivälle, opiskelija-alennuksella ja vielä niille paikoille, mitkä halusin) ja melkein täysin tanskaksi, tai ainakin ruotsipainotteiseksi tanskaksi! Ok, myyjällä oli varmasti hauskempaa kuin mitä itsellä oli tuskaista… Toinen onnistumisen hetki tuli, kun sain Saksan perheen isän poikien kanssa tänne Odenseen, ja käytiin syömässä, jolloin toimin ”tulkkina”. Ei taas mennyt ehkä ihan oppikirjan mallin mukaan, mutta kaikki ymmärsi lopulta toisiansa eikä mitään ongelmaa esiintynyt!

Nyt siis alkaa olla jo ihan hyvä luottamus siihen, että tässä jäljellä olevan puolentoista viikon aikana saa vielä ihan kivaa otetta tanskaan. Ja ensi viikolla alkaa kaiken muun hyvän lisäksi keskustelutunnit, eli kehitystä olisi syytä tapahtua! Se onkin sitten ihan eri asia, miten mun ruotsin taidoille käy täältä lähtiessä: kesällä kun olisi tarkoitus, että ”työkieli” olisi ruotsi…

Kielikorva kehittyy – hitaasti…

Nyt on viikko tullut seikkailtua täällä Odensessa, ja hiukan on ehkä ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta on kyllä kivaa ja hienoa, mutta toisaalta taas vähän tylsää… Apua, mitkä mun odotukset oikein oli?!

Odotin ehkä jotain suunnatonta elämysten täyteistä matkaa, mutta jos totta puhutaan, niin en kyllä taitaisi omasta kotikaupungistakaan, joka on samaa kokoluokkaa, keksiä mitään järisyttää näytettävää turisteille… Yksi kurssilaisista valitteli hiukan samaa tänään. Edellisvuonna se oli ollut Islannissa, ja siellä kuulemma kurssilaiset oli tehnyt mm. ratsastusreissun ja valassafarin! Mutta mitä vastaavaa voi tehdä Tanskassa?! Oma mielikuvitus ei nyt kyllä riitä, eli ehdotuksia otetaan toki vastaan!

Nyt kun on viikon on kuunnellut aktiivisesti tanskaa, niin korvakin alkaa tottua siihen pikku hiljaa. Ymmärtämisen huippuhetket koin ensinnä kaupungilla, kun joku nainen tuli kysymään tanskaksi, missä voisi syödä hyvin. Ymmärsin kyllä koko jutun, mutta yhtäkkisessä tilanteessa sopertelin vain englanniksi. Toinen suunnaton viestintätilanne syntyi, kun tänään yliopiston bussipysäkillä joku tyttö kysyi, meneekö tästä bussi rautatieasemalle, ja osasin jopa vastata (ja.)!! Tässä vaiheessa pitää iloita ihan jokaisesta pienestä ymmärryksestä! 😀

Myös numerot alkaa vähitellen luonnistua. Yliopistolla ollaan tehty sellaisia ala-asteelta tuttuja ”yhdistä kuulemasi numerot ja katso mikä kuva muodostuu”-tehtäviä. Periaatteessa osaan kyllä jo numerot, mutta silti niitä pitää aina hieman miettiä. Tanskassahan on siis käytössä numerojärjestelmä, jossa on sekaisin 10- ja 20-lukujärjestelmä. Näin ollen 40 jälkeen seuraava kymmenluku on luonnollisesti ”puoli kolme”, jota seuraa ”kolme” ja ”puoli neljä”… Ja kun saksan tyyliin vielä  ykköset sanotaan ennen kymmeniä, niin johan aivot saa raksuttaa. Mutta kyllä sitä jo kaupassakin alkaa toisinaan hahmottaa loppusummaa, mikä on jo oikeasti mahtavaa, koska muistelisin, että Saksassakin olen joutunut aika pitkään katsomaan loppusumman kassasta.

Oma puheentuottaminen on kyllä vielä aika heikossa hapessa. Toisaalta ruotsi luonnollisesti auttaa, mutta toisaalta sitten vähän häiritseekin: nyt kun ei periaatteessa tiedä, miten paljon sitä ruotsia pitää muuttaa, että siitä tulee tanskaa, niin ei voi oikein olla varma, kuinka hyvin vastapuoli ymmärtää. Lisäksi pitäisi puhua ehdottomasti todella paljon enemmän! Ainahan sitä voi sanoa, että sen kun vain avaa suunsa ja puhuu, mutta kun täällä ”suomikommuunissa” ei pahemmin tule tanskaa käytettyä, niin eipä sitä tule kadullakaan ihmisiä pysäyteltyä keskustelemaan. Siinä mielessä saksan suhteen olen ollut onnellisessa tilanteessa, että muinoin lukiossa lähdin kesävaihtoon, jossa asuin (lapsi)perheessä, jossa oltiin oikein suopeita aloittelijaa kohtaan, ja myöhemmin olin vielä aupairina. Täällä taas puuttuu kaikki kontaktipinta paikallisiin, niin ei tule luontevia tilanteita käyttää kieltä.

Mutta eiköhän se tästä! Kun nyt vaan keksisi jotain kivaa tekemistä, niin ei mene aikaa hukkaan…

Viimeinen rutistus!

Sunnuntai oli Hevon kanssa viimeinen päivä hetkeen. Edellispäivän maastoilun jälkeen puurrettiin taas kentällä, vaikka kummallakaan ei selkeästi ollut mitään suurempaa motivaatiota. Vähän meni vääntämiseksi, mutta yritin saada itseni innostumaan sillä, että nyt oli tosiaan viimeinen mahdollisuus pitkään aikaan.

Ihan peruskuvioita pyörittiin siis. Hevo meni ihan mukavasti, eikä ollut edes mitenkään jäykkä. Tehtiin paljon siirtymisiä käynti-ravi, kaynti-laukka ja ravi-laukka. Raviin siirtymiset meni hyvin, siirtyminen oli joustava eikä ollenkaan töksähtävä. Viime aikoina olenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että ratsastan siirtymän tehokkaasti läpi, enkä jätä sitä siihen pidätteeseen. Oma perussynti on nimittäin ollut ratsastaa hitaampaan askellajiin siirtymiset tyylillä ”puolipidäte-pidäte- huh huh kun onkin taas ratsastettu! Komeita maisemia täällä! Apua kun on töyssyistä menoa!” Sen sijaan nyt olen keskittynyt siihen, että läpi koko siitymisen ajattelen eteen päin, jolloin Hevokin jatkaa töitä ihan normaalisti.

Laukkasiirtymiset puolestaan oli alkuun melkoisen tahmeita. Vasen laukka ei meinannut nousta ollenkaan nätisti, vaan siinäkin piti ensin koikkelehtia. Muutaman noston jälkeen alkoi se laukkakin löytyä, ja sitten meni jo paremmin. Oikealle laukka nousi ihan ok. Nyt kun olen oikein kunnolla keskittynyt myös tuohon oikeaan laukkaan, niin Hevo onkin nostanut sen oikein lähes poikkeuksetta. Usein olen kyllä ”keikauttanut” sen laukalle, eli sen jälkeen kun teen laukannoston, ja meno on hapuilevaa eikä jalat löydä oikein paikkojansa, olen tiputtanut raville, ja siitä saman tien uusi nosto. Viimeistään näin laukka on noussut poikkeuksetta oikein.

Vähän oli haikeaa sanoa taas heipat Hevolle, kun tosiaan juhannuksen tienoilla pääsen ihan aikaisintaan seuraavan kerran. Luultavasti menee jopa juhannuksen yli…

Lainaeläimetkin on palautunut omistajalleen, joka kävi hakemassa eläintarhan eilen pois. Ja voin kertoa, että oli sitten autiota kotona! Illan aikana ehdin miettiä jo ainakin viiteen kertaan, että minnekäs sitä lähtisikään iltalenkille… No eipä sitä tarvi ilman koiraa minnekään lähteä! Nyt tulee sitten melkein neljän viikon eläimetön elämä, kunnes sitten haen koiran takaisin.

Sen lisäksi, että eilen oli säätöä eläinten kanssa, niin matkavalmistelut olivat kovassa vauhdissa. Yllättäen olin jättänyt sen viimeisen kouluhomman roikkumaan, ja sitähän sitten piti kirjoittaa ihan yöhön asti… Aamulla alkoi sitten jäätävä pakkausrumba! Mitään en ollut tehnyt valmiiksi, vaan vasta aamulla aloin kaappeja kaivamaan. Ja voi morjens kuinka sitä romua tulikin mukaan! Matkalaukku tuli aivan täpötäyteen, mutta todennäköisesti unohdin jotain varsin olennaista…

Kämppä jäi ihan hävityksen temppeliksi, kun en yhtään ehtinyt siivota. Ja kaiken huipentumahan oli sitten se, kun en kerta kaikkiaan löytänyt mistään en juna- enkä lentolippuja!! Käänsin koko kämpän ympäri kahteen kertaan, mutta ei vaan löytynyt! Kevyt ahdistuskin ehti siinä tulla, varsinkin tuon junalipun osalta, kun sitä en olisi ehtinyt käydä enää tulostamassa missään (luojan kiitos kyseessä oli kummassakin tapauksessa e-lippu!). Kannatti lukea kuitenkin pikkupräntti, sillä vr lupaili, että riitää, jos lipun näyttää tietokoneen ruudulta. Tässä vaiheessa kellokin oli jo sata, ja bussilla mennessä olisi tullut tosi kiire. Siispä taksia soittamaan. Asemalle tulin sitten hyvissä ajoin, ja eikös juna ollut vartin myöhässä! Tuuri, mitä se on?! No, ainakin junalippu kelpasi konnarille myös tietokoneelta, vaikka vähän ehti sydän jyskyttää, kun kone ei meinannut ottaa koodia!

Nyt on siis nokka kohti Helsinkiä, ja huomenna starttaa kone kohti Kööpenhaminaa! Hevosjutut vaikenevat ainakin juhannukseen, ja hiljaista on sillä saralla ihan koko kesän. Seuraavat neljä viikkoa etsinkin sitten tanskan taitoa, tervetuloa mukaan! 🙂

Stressiä stressiä

Uurgh ja äärgh, taas kevyttä stressinpoikasta pukkaisi! Vähän reilun viikon päästä olisi lähtö sinne Tanskaan, ja sitä ennen on sata ja yksi asiaa hoidettavana. Ja luonnollisesti olen koko viikon tallilla hevostelemassa oikein urakalla varastoon…

Ensinnäkin koiran paperiasiat pitäisi saada kuntoon. Omistaja on luvannut tehdä kauppakirjan, jonka haluan vielä etukäteen luettavaksi, mutta siinä en siis itsellä pitäisi olla mitään tekemistä. Sen sijaan vakuutukset pitäisi saada kuntoon: nyt sain arvottua, minkä vakuutuksen haluan, ja nyt joko omistaja tai sitten minä selvitän, miten tuon vakuutuksen siirto tai peruminen ja uudelleen ostaminen pitäisi tehdä. Loppuviikosta on rokotus, joka pitäisi merkitä passiin: koiralla ei ole passia, ja nyt kun on olemassa pieni mahdollisuus ulkomaankeikasta koiran kanssa, niin sellainen pitää hankkia. Vaan mitenhän se merkitään, kun omistajuus vaihtuu vasta rokotuksen jälkeen, saanko passin ”omalla” nimellä, tarviiko siihen nimeä ollenkaan, vai meneekö säätämiseksi?! Voi stressi!

Ennen Tanskaan lähtöä pitäisi perehtyä kielikurssin etukäteisaineistoon, jota on paljon. Ja millähän ajalla senkin tekisi?! Lisäksi tarvisin tanskan sanakirjan, mutta miten voi olla mahdollista – tässä kaupungissa näyttäisi olevan sanakirjat loppuunmyytyjä, ja ylipäätään viimeisin painos vuodelta 2007 on loppu, finito! Kuvittelin nettikauppojen auttavan, mutta nyt petti molemmat jotka katsoin… Toisessa olisi sentään joku sanakirja ollut, mutta en totta vie edes periaatteesta maksa pienestä taskusanakirjasta neljää kymppiä, en sitten millään!

Ja entäs sitten pakkaaminen! Sen lisäksi, että laitan romut kasaan tuota reilua kolmea viikkoa varten, täytyisi pakata myös tavaroita koko kesäksi – tarkoitus on olla toisella paikkakunnalla kesätöissä, ja käydä kotona vain lomilla, että pääsee tallille. Tämä tarkoittaa sitä, että mukaan täytyy ottaa paitsi omat tavarat, myös kaikki tarvittava kissalle ja koiralle… Niiden romuja on sentään vain rajallinen määrä, mutta mitä itse tarvitsen?! Ja miten saan ne kaikki kulkemaan, sillä tarkoitus olisi suunnata täältä junalla kohti pääkaupunkiseutua kaikkien tavaroiden ja kissan kanssa. Täytyy varmaan kohta puoliin alkaa tehdä jotain listaa, jonka mukaan laittaa kamoja kasaan.

Lisäksi pitäisi kirjoittaa nyt ihan justiinsa viimeinen koulujuttu, niin yliopisto olisi sitten tältä keväältä ihan oikeasti siinä. Mutta koska aihe on ankeaakin ankeampi, en halua edes aloittaa, koska siitä tulee tuskaista…

Kaikkien näiden ”isojen” juttujen lisäksi on vielä älyttömästi pikkuasioita hoidettavana – aina veroilmoituksesta rahanvaihtoon. Säätämistä siis riittää, kun näihin tosiaan yhdistää sen jokapäiväisen hevostelun ja koiran kanssa touhuamisen. Se on ainakin varmaa, että Hevolla on keskiviikkona vapaapäivä, jotta saan sen pyhitettyä täysin kaupungilla juoksemiseen!

Tanskaan!

Sain eilen tietää, että pääsen kesällä kieliharjoitteluun Tanskaan! Viime keväänä tein Tanskan kulttuuri- ja kielikurssin yliopistolla, ja ihastuin silloin aivan valtavasti maahan. Taas tänä keväänä ohjelmassa oli T/tanskan kurssi, nyt keskityttiin enemmän kieleen. Ja voi sentään miten mahtavaa se on! Eihän sitä kerta kaikkiaan voi kuunnella, saati sitten puhua!, vakavalla naamalla! Ja nyt olen sitten lähdössä reiluksi neljäksi viikoksi oppimaan lisää, voi miten super loistavan mahtavaa!! Hyvä että pysyin nahoissani, kun sain sähköpostia, ja vieläkin olen ihan suunnattomassa hypetyksessä. 🙂