Koiran kanssa Virossa

Viime viikolla oltiin koiran kanssa muutama päivä Virossa Saarenmaalla, ja ihme kyllä selvisin matkasta hengissä, vaikka meinasinkin stressata itseni etukäteen hengiltä! 😀 Kaikki meni siis oikein hyvin, ja ajattelinkin siis kirjoittaa pienen muistion aiheesta ”koiran kanssa matkustaminen”.

Laivalla Viroon
Matkaan lähdettiin ihan ”omin jaloin”, eli ilman autoa. Helsingistähän pääsee Tallinnaan vaikka millä laivoilla, ja matka aika vaihtelee puolestatoista tunnista muutamaan tuntiin. Omat laivanvalintakriteerit olivat halpa hinta, lyhyt matkustusaika ja koiralle mahdollisimman ”kivuton” reissu. Jos on omalla autolla liikenteessä, koiran saa käsittääkseni aina jättää veloituksetta autoon, jonne ei kuitenkaan matkan aikana pääse. Tallinkilla ilman autoa matkustavan pitää jättää koira laivan kenneltilaan häkkiin, Eckerö linelta en löytänyt koiran laivassa matkustamisesta mitään tietoa.

Itse matkustettiin Linda linella, jossa koira matkustaa omistajan ”välittömässä läheisyydessä”, joko häkissä tai kuonokopan kanssa. Hinta suorastaan naurettavan halpa, opiskelija ja koira 24e/suuntaansa! Itseä vähän jännitti tuo kuonokoppa, koska koira ei ole ennen sellaista käyttänyt. Kotona pidettiin parin päivän ajan treenit, ja tein parhaani mukaan siitä koiralle maailman kivoimman asian. (Itse asiassa kuonokopan hankkiminen ei ollut ollenkaan helppoa: perinteinen muovinen oli koosta riippumatta aivan liian lyhyt, eli otti nenään kiinni koko ajan, ja lisäksi liian leveä. Vinttikoirakoppa taas otti poskista kiinni. Hankin siis ”eläinlääkärikopan”, joka on kankainen, ja sulkee koiran suun.)

Laivamatka sujui täysin ongelmitta. Aaltoja oli sen verran, että itseä rupesi ällöttämään, mutta koira nukkui kerällä koko matkan, pari kertaa nousi koko aikana istumaan ja kerjäämään vähän rapsutuksia. Itsehän siis pelkäsin, että se vähintäänkin saa aallokosta matkapahoinvointia…

Julkisilla liikenteessä
Satamasta otettiin taksi linja-autoasemalle. Taksikuski onnitteli meitä, että juuri hän sattui olemaan paikalla, sillä monet taksit ei kuulemma ota koiria ollenkaan kyytiin, mutta hän tykkää koirista, kun itselläänkin oli. Vähän sain noottia, kun ei ollut mitään huopaa koiran karvoja estämään mukana, mutta jaloissa matkustaminen onnistui kivuttomasti. Taksikuski oli vähän huolissaan siitä, päästäänkö bussiin, ja moneen kertaan varmisteli, että olenko ottanut siitä selvää. Oli kyllä sitten itsekin sitä mieltä, että kuonokopan kanssa pitäisi onnistua. Neuvoi vielä, että lippua asemalta ostaessa koiralla pitää olla kuonokoppa, koska muuten vartijat tulevat heti valittamaan. No ei muuta kuin koppa päähän ja lippua hankkimaan!

Olin etukäteen selvitellyt bussilla matkustamista koiran kanssa, ja olin varautunut siihen, että koirasta saattaisi mennä aikuisen hinta. Lippuluukulla tein selväksi, että koira matkustaa kanssa, mutta myyjä ei sanonut mitään. Siispä otettiin suunta kohti bussia, ja olin aivan varautunut siihen, että vaikka kyynelehtien teen itselleni ja koiralla paikan bussiin, sillä onhan meillä lippukin jo ostettuna!

Kun oltiin bussiin kiipeämässä, kuski kysyi muilta matkustajilta, onko allergisia kyydissä. Kun ei ollut, saatiin tulla kyytiin. Eikä koiran kuulemma tarvinnut juosta bussin vieressä koko matkaa… Huumorimieheksi paljastunut kuski vielä kysyi koiran ikääkin, sillä seitsemän vuotiaiden pitää maksaa lastenlipusta. Bussissa koira matkusti myös kuonokopan kanssa.

Linja-autossa ompi tunnelmaa… Matkustusmukavuutta suoraan neuvostoajoilta! Koira mahtui juuri istumaan ison pakettiauton kokoisen minibussin jalkatilassa, kun omat jalat oli puoliksi sivussa.

Takaisinpäin tullessa bussi oli puolestaan iso ja moderni, siellä oli jopa wi-fi! Tilaakin oli vähän enemmän kuin menomatkalla. Lipun ostin vasta bussista, kun tultiin ”välipysäkiltä”. Kuski ei kysellyt koirasta mitään, ja en kyllä siitä itsekään tehnyt mitään numeroa, vaan kuskasin mukana ihan itsestäänselvyytenä.

Koira löysi paratiisin!
Saarenmaalla oltiin täydellisen ”maalla”, ja kun koira hyppäsi autosta kaverin pihalle, se ei nähnytkään pantaa koko sen muutaman päivän aikana kun siellä oltiin. Koira pääsi aamusta pihalle, aamupäivästä huutelin sitä sisälle syömään ja ”ruokalevolle”, sitten jatkui taas pihalla iltaan asti rällääminen. Heti ensimmäisenä päivänä se syöksyi suoraan mereen kahden rannan lähellä uivan joutsenen perään… Pari kertaa muutenkin se kävi uimassa, huonoimpana ideana se lähti uimaan veneen perään, kun oltiin menossa pienelle ajelulle…

Ensimmäiseen punkkiinkin törmättiin! Kotimatkalla huomasin, että niskaan oli jo yksi ehtinyt tarttua.

Koira siis sai nauttia lähes täydellisestä vapaudesta muutaman päivän, ja kotimatkalla iskikin sitten jo kooma päälle! 😀 Pari päivää menikin hyvässä unessa, mutta nyt alkaa olla sama vanha tuttu vauhti takaisin.

Onnenapina

Paperit kuntoon!
Ulkomaille matkustaessa koiralla pitää olla lemmikkieläinpassi, jonne on merkitty rokotukset. Lisäksi koira pitää olla sirutettu (tai tatuoitu ennen päivää X…). Suomessa kysyin laivaterminaalissa, missä vaiheessa koiran paperit tarkastetaan. Kuulemma ei Suomesta lähtiessä ainakaan, Tallinnassa sitten. No laivasta kun tultiin ulos, oltiinkin jo suoraan kadulla, eli missään ei ollut ketään, joka olisi näyttänyt siltä, että olisi ollut kiinnostunut koiran papereista. Suomeen tultiin sentään terminaalin kautta, ja siellä yritin jo tullivirkailijalle tarjota koiran papereita, jos olisi halunnut ne nähdä, tai vaihtoehtoisesti kertoa, kuka ne haluaa tarkastaa. Mutta ei kelvannut ei! Missään vaiheessa siis kukaan ei halunnut nähdä, että koiralla on paperit kunnossa.

Suomeen tultaessa koira pitää lisäksi olla lääkitty ekinokokkoosia vastaan. Ekinokokkoosilääkitys on myös ihan tavallisissa matolääkkeissä (mm. Drontal), eli mistään sen kummemmasta myrkystä ei ole kyse. Lääke pitää olla annettuna vähintään vuorokautta ennen maahantuloa.

Kaveri soitti sitten eläinlääkärille, että lääke pitäisi saada. Kysyipä vielä, tarviiko koiran tulla mukaan. Kuulemma ei, pelkkä passi riittää! No mikäs siinä, eipä tarvinnut ottaa koiraa mukaan pienelle Kuressaare-vierailulle. Eläinlääkäri iski tabletit kouraan, laittoi nimen ja leiman paperiin, ja hinta oli 17e. Kysyipä vielä varmuuden vuoksi, milloin ollaan lähtemässä, eli minkä päivän laittaa lääkkeenantopäiväksi…

 

Kaiken kaikkiaan matka ja matkustaminen koiran kanssa oli oikein myönteinen kokemus. Mitään ongelmia ei tullut, eikä loppupeleissä ollut mitään syytä stressatakaan. Etukäteen olin vähän ihmetellyt tätä virolaista tapaa demonisoida koiria pitämällä niitä jotakuinkin aina ihmisten ilmoilla kuonokopassa. Mutta mikäs siinä, paikallinen tapa, eikä kukaan niitä koiria näyttänyt kuitenkaan pelkäävän (ainakaan siis sen kuonokopan takia, mikä voisi helposti käydä Suomessa!). Tallinnassa terminaalissa jopa yksi (virolainen) äiti tuli lapsensa kanssa kysymään, saako koiraa silittää, ja molemmat oli oikein onnessaan. Laivalla lisäksi yksi venäläinen(?) perhe tuli innoissaan silittelemään koiraa, eikä tosiaan ketään tuntunut pistävän silmään tuo kuonokoppa. Mutta niin, hyvä reissu oli, toivottavasti tehdään toistekin!

Advertisement