Lentoliput taskussa!

Koiran kanssa Saksaan lähtö tuntuu koko ajan konkreettisemmalta! Nyt on jo lennotkin ostettu, eli kyllä me sinne ihan oikeasti nyt ollaan lähdössä…

Harjoittelupaikasta tuli tieto, että sieltä järjestetään sellainen asunto, johon koiran saa ottaa mukaan. Todennäköisesti tosin ollaan ensimmäinen yö tuolla harjoittelupaikkakunnalla hotellissa, sillä loogisesti ensimmäinen työpäpäivä olisi 1.8, mutta majoitus järjestetään vasta samasta päivästä lähtien… No, mutta sitä en pidä ongelmana, saattaa olla ihan hyväkin idea herätä sitten ensimmäiseen aamuun valmiin aamupalapöydän äärestä!

Lentoboksikin löytyi koiralle, jopa yllättävän kevyt! Paino on vain 13 kiloa, eli sitä en lähes ilo raahata mukana (no ainakin isompi ilo kuin sen 23 kg kanssa). Vähän sen on määräyksiä pienempi, että nyt vain sitten peukut pystyyn, ettei meidän matka katkea heti Helsinki-Vantaalle…

Edessä on siis heinäkuun viimeinen päivä varmasti elämäni stressaavin lentomatka, mutta toivotaan kaiken menevän hyvin! Sitten onkin enää ongelmana se, miten pääsen Berliinissä lentokentältä rautatieasemalle ja mahdun rojuineni junaan…

Advertisement

Vähiin käy…

Vähiin käy ennen kaikkea aika, mutta nyt aletaan kokea myös niitä (toistaiseksi) ”viimeisiä” juttuja…

Opiskelut alkaa vedellä viimeisiään, mutta palautettavia töitä on vielä vino pino! Niitä on tässä viime aikoina blogin päivityksen sijaan jo rustattu, mutta vielä olisi (liikaa!) tekemistä, ennen kuin aika loppuu ihan täysin! Vähän ahdistaa, mutta on sitä ennenkin elossa selvitty!

Opiskelijalle kesä tarkoittaa luonnollisesti kovaa raatamista työpaikalla, onneksi itsellekin sellainen löytyi! Valitettavasti ei kuitenkaan täältä kotipaikkakunnalta, vaan lähden taas eläinten kanssa ”kesäsiirtolaan”, josta käyn töissä. Tiedossa siis ravintolahommia, ei milläänlailla oman alan töitä, mutta palkka juoksee. Muutama vuoro on jo takana, ja ne voi tiivistää lyhyesti: työt ei lopu tekemällä, rivakasti saa liikkua, ja paljon on vielä opittavaa. Toivottavasti ihan koko kesäksi ei ole tiedossa 9,5 h työpäiviä, mitä nyt tein muutamia putkeen…

Koska kesän olen poissa, ja oikeastaan syksynkin, täytyy hevosillekin sanoa heipat. 😦 Harmittaa kovasti, Hevon ja Ratsun kanssa on ollut oikein loistava kevät, enkä millään malttaisi lopettaa! Ensi viikolla on kuitenkin toistaiseksi viimeinen tallipäivä. Kyllähän niitä ”mun miehiä” tulee kova ikävä!

Tätä toukokuun stressiä lisää vielä sekin, että irtisanoin asunnon, eli kesäkuun alusta olen ”koditon”! Syy irtisanomiseen on kesätöissä, ja lisäksi odotin vahvistusta harjoittelusta. Tänään sitten tuo harjoittelupaikka varmistui, eli ollaan pois maisemista aina marraskuun alkuun saakka!

Tuo harjoittelukaan ei ole ihan läpihuuto-juttu, vaan sekin aiheuttaa vähän stressiä… Me lähdetään nimittäin koiran kanssa kolmeksi kuukaudeksi Saksaan! Harjoittelupaikka on siis varmistunut, mutta vielä olisi muutama pikkujuttu selvitettävänä… Muun muassa seuraavat:
– saako työpaikan puolesta järjestettyyn asuntoon ottaa koiraa, ja jos ei, niin mistä vaihtoehtoinen katto pään päälle?
– lentoboksin hankita: mistä riittävän iso ja mahdollisimman halvalla, ja vielä mahdollisimman kevyt, jotta sitä voi omin voimin kuskata tarvittaessa julkisissa?
– lentoliput: Helsinki-Berliini-väliä lentää varmasti kymmeniä koneita päivässä, mutta mistä liput halvimmalla, ja etenkin se koira halvalla mukaan? Ja mitkä yhtiöt ylipäätään ottavat kyytiin niin isoa (ne hörökorvat…) lentoboksia, kuin tuo (oikeasti pikkuinen) koira tarvii?

Mutta jos en sitä ennen kuole stressin aiheuttamaan vatsahaavaan, niin elokuussa oltaisiin koiruuden kanssa testaamassa ihan uusia maisemia.

Mutta sitä ennen pitäisi palauttaa vino pino koulutöitä (sis. molempien gradujen seminaarityöt…), toipua hammasleikkauksesta, ehtiä vielä viimeistä kertaa tallille, hoitaa muutto ja tehdä samanaikaisesti niska limassa töitä. Aikaa, mistä sitä saisi ostaa?!

Selkeästi tehokasta ratsastusta

Mistä tietää, että ratsastaessa on todellakin keskittynyt tehokkaaseen ratsastukseen? – No siitä että seuraavana päivänä on selkä ihan jumissa! Ai miten niin ei ole tullut viimeaikoina ratsastettua molemmilla hevosilla täysipainoisesti?

Tämän viikon tallireissu siis piti totutusti sisällään sekä Ratsun että Hevon ratsastuksen. Kenttä alkaa olla jo erittäin hyvä, eli otan nyt kiinni koko huonon talven aiheuttaman ”vääntöpuutteen”, ja jumppailen molemmilla hevosilla ihan urakalla.

Ratsun kanssa aloitettiin, oltiin reilu tunti liikenteessä. Keskityin alusta asti ratsastamaan hyvässä tahdissa eteen päin. Tehtiin paljon taivuttelua ympyröillä ja volteilla. En tiedä mahtoiko Ratsu olla vähän väsynyt, kun tuntui aika epätasaiselta ratsastaa: välillä meni pitkiä pätkiä oikein päin, sitten taas yhtäkkiä jännittyi ja ”valahti”, eikä kantanut enää itseään, ja kesti pitkään saada taas rennoksi ja pyöreäksi, sitten taas meni hyvin, ja koko homma alkoi alusta.

Laukannostot oikealla oli aika huonoja, mutta laukka alkoi kuitenkin pyöriä ihan kivasti kun sitä ratsasti aktiivisesti eteen. Vasemmalle meni paremmin.

Hevon kanssa tehtiin aikalailla samalla suunnitelmalla hommia. Alkuun lähdin vain hakemaan jonkinlaista järkevää rytmiä ja keventelin ympyrällä. Hevo meni aika hirveästi, mutta parani kuitenkin. Ei vain taipunut oikein mihinkään suuntaan… Vasta kun tahti alkoi tasaantua, aloin hakea taivutusta. Ei ollut kovin kummoista, mutta ihan hyvää yritystä kuitenkin Hevolta!

Hevolla on aika surkea laukka, joten nyt kunnolla sulaneella ja kuivalla kentällä päätiin sitten ottaa kunnon laukkatreeniä. Ensin oikealle, sillä se on huomattavasti huonompi puoli. Ja voi järkytys miten karseaa menoa se olikaan!! Hevo lähti aivan holtittomasti sinkoamaan, ei tasan taipunut yhtään mistään, ja vähän alkoi tuntua, että ympyrällä mennessä ottaisi oma sisäjalka maahan… Sitten kun oikeasti istui kunnolla alas ja rupesi ratsastamaan sitä järkky-kohellusta, niin meno parani vähän. Hevon tasoon nähden parannus oli aika iso, mutta lopputulos oli silti kammottavaa. Pieniä pätkiä malttoi laskea päätä ja kulkea oikein päin, mutta suurimmaksi osaksi se oli sitä pää taivaissa sekopäisenä kiitämistä. Vasen oli sentään huomattavasti parempi!

Eli taivutteluoperaatio jatkuu ja laukkaprojekti vasta käynnistyy!

Avaimet onneen?

Tähänastisten koirajuttujen ehdottomiin tähtihetkiin kuului kyllä Korrin seminaari, jonne olin saanut koirapaikan!

Teoriaosuudessa tuli paljon uutta tietoa koiran vieteistä ja niiden käyttämisestä koulutuksessa. Aika paljon käytiin läpi niitä tilanteita, kun koiralla ei vietti oikein riitä tekemiseen, ja kuinka sitä saa kaivettua sitten esiin.

Seminaarissa oli kymmenen esimerkkikoirakkoa, joilla aika usealla oli ongelmana leikkimättömyys. Toisaalta sitä korostettiin jo teoriaosuudessa, että jos se koira palkkaantuu nameilla, niin sitten antaa niitä, ei se lelu saa välttämättä koskaan yhtä suurta arvoa.

Meidän ongelma oli sitten juuri päinvastainen! Koiralla on siis ongelmana se, että kaikissa irtoavissa liikkeissä (niin hyppy, noudot kuin eteenlähetyskin) se huutaa ihan viimeistä päivää. Nyt halusin ottaa käsittelyyn noudon, koska se on kuitenkin helposti käsiteltävissä tuollaisessa tilanteessa. Lisäksi se on erittäin olennainen liike, jossa on kaikkein eniten ongelmia.

Ratkaisu meidän nouto-ongelmaan on kaksiosainen:
1. koira ei saa saavuttaa palkintoa siitä, että se haukkuu noudossa –> jos haukkuu, ei saa lähteä
2. onnistuneita suorituksia on tultava – harjoitusta helpotettava tarvittaessa.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitten sitä, että koira ei kerta kaikkiaan saa lähteä huutamalla liikenteeseen. Kuitenkin jos käytettäisiin pelkkää estämistä (eli remmistä kiinni), ei tulisi ikinä onnistumista, sillä koirahan huutaisi varmasti vaikka vuorokauden putkeen! Vain onnistuneella suorituksella voi saada aikaan oppimista, eli harjoitusta on helpotettava niin paljon, että se onnistuu.

Me saatiin ohjeet käytännön harjoitukseen, jota päästiin jo seminaarissa testaamaan hyvällä menestyksellä: laitetaan kapula muutaman metrin päähän, ja lähdetään kävelemään koiran kanssa sitä kohti. Koira saa napata kapulan ilman käskyä, kunhan nokka pysyy kiinni. Jos pitää ääntä, kielto ja esto. Ja välittömästi kun on ottanut kapulan, palkkaus, että ei ehdi alkaa mälvätä kapulaa. Tämä on se ”kun kaikki on jo mennyt pieleen”-taso, josta lähdetään liikkeelle, ja sitten asteittain vaikeutetaan. Kapulalle menee tapahtuu tasaisella vauhdilla ”valmiiksi liikkeessä” sitä varten, että siinä koira ei joudu ensin patoamaan vieressä istuen, jolloin liikkeellelähtö ”avaisi venttiilit”, ja alkaisi liikkeestä huutamaan. Harjoituksen seuraava taso on ottaa koira sivulle istumaan, ja siitä käskystä kapulan nouto, matkan ollessa edelleen todella lyhyt. Kokonaista noutoakin sitten esim. jälkiliinan avulla, jotta pystyy taas estämään sen kapulan nappaamisen, jos alkaa huutamaan.

Koin oikeasti suoranaisen valaistumisen tuolla seminaarissa! Niin yksinkertaista – niin tehokasta!

Hyvä vinkki kuultiin myös yleiseen perseilyyn: jo pieneenkin virheeseen kannattaa suhtautua kuin maailmanloppuun, ettei tule antaneeksi ”liikaa löysää”, malit kun on oikein päteviä hyödyntämään kaikki heikot kohdat. Käytännössä siis vaikka jos koira haukkuu muille, siitä tehdään vuosisadan katastrofi: sen sijaan että jo etukäteen toisen koiran lähestyessä kiristäisi remmiä, haukkuessa nappaisi remmistä ja yrittäisi saada sitä ei:tä kuuluviin, täytyykin lähteä siitä ajatuksesta, että ”mun koira ei muuten hauku ikinä kenellekään”, sitten kun se (kuten 100 edellistäkin kertaa) alkaisi vasta kytätä vastaantulijaa, ”ei:n” sijasta reaktio onkin ”MITÄ HELVETTIÄ SÄ OIKEIN KUVITTELET TEKEVÄS?? ANNA OLLA VIIMENEN KERTA KUN TEET TOLLASEN EMÄMUNAUKSEN!!” Onneksi tuo koira ei mikään rähjä ole, mutta kyttää aika paljon ja joskus saattaa haukkuakin. Sopivasti pääsin jo testaamaankin tuota uutta reagointitapaa, kun koira päätti haukahtaa vastaan juoksevalla koiranulkoiluttajalle. Kyllä vaan reaktio oli taatusti kaikkien ulkopuolisten silmiin mielettömän ylimitoitettu, mutta koiralla yhdistyi heti pari piuhaa. 😀 Tuon jälkeen ollaankin ohitettu kaikki koirat löysällä narulla, ainoastaan tallireissulla haukkui sille ainoalle vastaantulevalle koiralle…

Mutta täytyy kyllä sanoa, että seminaarin anti oli oikein mahtavaa! Suosittelen kyllä ihan kaikille, ja ehdottomasti kaikkien harrastuskoirien omistajien olisi pakko tuo käydä! Vaikka ei olisi edes mitään varsinaista ”ongelmaa”, tuolta saa todella paljon uusia näkökulmia ja ajatuksia. Menkää siis, ihan kaikki!

Kevät tulee, kentät sulaa

Täällä(kin) on kevät ollut jo jonkin aikaa pitkällä! Ja sehän tarkoittaa sitä, että sekä hevoset että koira on päässyt pyörimään kentillä ihan urakalla!

Hevosten kanssa ollaan tehty nyt parin viikon ajan tehokasta jumppaa. Ratsun satulaongelmatkin näyttäisi nyt selvinneen, niin nyt pääsee taas kunnolla menemään. Tosin en mitenkään meinaa osata istua sen uudessa satulassa… Estesatula kun on kyseessä, niin on jotenkin älyttömän vaikeaa saada siinä hyvä asento.

Koirakin on päässyt nyt oikein urakalla treenikentille. Ollaan otettu nyt tehokuuri liikkeestä pysähtymistä. Ei se kyllä vieläkään näytä ihan sille, mille haluaisin sen näyttävän… Nyt ollaan kyllä keskitytty siihen hauskanpitämiseen ja hyvään kontaktiin, että varsinaisesti ei olla opeteltu uutta. Seuraava vaihe onkin sitten vähentää sitä jatkuvaa palkkausta, ja saada suorituksiin pituutta innon ja kontaktin kärsimättä.

Tällä hetkellä on ihan mieletön into treenata, mutta se edistys antaa odottaa itseään. No nyt ollaan saatu sen verran hyviä vinkkejä jatkoon, että niillä jos ei ala peli kulkemaan, niin ei sitten millään! Mutta niistä kerron lisää sitten seuraavaksi.

Agilitykärpäsen puremaa ja treeni-intoa!

Vuokrattiin kaverin kanssa koiraseuran treenitila kahdeksi kuukaudeksi, ja nyt onkin siis tullut harjoiteltua agilityä ihan urakalla! Kaverin on opastanut meitä ja teettänyt erilaisia harjoituksia. Koiran kanssa tykätään molemmat, vaikka koiralla onkin ollut pääsääntöisesti enemmän vauhtia kuin järkeä mukana toiminnassa…

Pikkuisen ehdin opetella erilaisia ohjauksia, mutta pääasiassa keskityttiin kuitenkin tutustumaan erilaisiin esteisiin. Koira on ollut aivan supermahtava, sillä se ei pelkää tai jännitä mitään! Ensimmäistä kertaa kun tehtiin puomia, sitä sai pari ensimmäistä kertaa pitää pannasta kiinni, ettei se olisi loikkinut menemään omaa vauhtiansa. Toisella kerralla oli vauhtia liikaa, ja tassut lipesivät, mutta koppasin koiran vauhdista kiinni, ja tuuppasin sen takaisin puomille. Osa koirista olisi saattanut ottaa tuosta itseensä, mutta ei vain tuo otus! Tuntui sen sijaan tajuavan kerrasta, että nyt ei kannata höseltää, vaan keskittyä siihen etenemiseen: tuon jälkeen kun meno oli selvästi koordinoitua ja vauhdikkaanakin keskittynyttä. Muutamalla toistokerralla meno alkoi näyttää jo ihan ammattimaiselta: vauhtia oli paljon, mutta meno oli alusta loppuun keskittynyttä.

Koiralla tosin ei tunnu olevan mitään ihan hirveää estehakuisuutta. Viimeisellä kerralla tehtiin jo suht pitkää rataa, jossa renkaalta käännyttiin heti oikealle, jossa oli kaksi hyppyestettä suoralla linjalla. Koirahan ei itsekseen irronnut todellakaan suoralle, vaan piti muhun tiukkaa kontaktia… 😀 Sai sitten itse juosta kuin heikkopäinen, jotta koira hyppäsi molemmat esteet. Mutta ainakin meillä oli tosi kivaa, ja sehän on se pääasia!

Koira osoitti muuten tuon kahden kuukauden treenijakson aikana ihan älyttömän hyvää käytöstä aina odotusaikana! Tuolla hallilla oli yksi häkki, jonne koiran pystyi laittamaan odotusajaksi, ja siellähän se oma koirakin kökötti kun kaveri treenasi. Koiran pystyi käskemään häkkiin jo reilusti ennen odotusaluetta, ja sinnehän se kipitti kiltisti, ja pysyi vaikka ovi olisi ollut auki. Mutta ennen kaikkea se oli aina hiljaa! Ei puhettakaan mistään haukkumisesta!

Ihme kyllä olen saanut myös toko-/tottistreeni-innonkin takaisin! Tarkoitus olisi ihan oikeasti päästä sinne tokokokeeseen vielä tässä keväällä, ja ennen kaikkea saada se ykköstulos vihdoinkin! Luoksetulon pysähdystä ollaankin treenattu nyt ihan viimeistä päivää. Olen tehnyt sitä pääasiassa niin, että riehutan/leikitän koiraa pallo kädessä, ja vauhdista annan pysähtymiskäskyn, josta sitten palkkasanan jälkeen lentää pallo. Muutamia kertoja ollaan otettu erimittaisilta ”luoksetulomatkoiltakin”, ja ero aikaisempaan pysähtymiseen on ihan selkeä! Nyt koira oikeasti vetää käskystä liinat kiinni ja parhaimmillaan oikein pomppaa taakse päin pysähdyksessä! Ihan suunnattoman huimaa!

Ennen kuin lähdettiin tahkoamaan tuota pysähdystä, tein paljon vauhdista maahanmenoja. Ajattelin sen vahvistavan koiralle sitä ideaa, että vauhdistakin voi pysähtyä. Ja koska maahanmeno on koiralle huomattavasti vahvempaa kuin seisominen, niin se onnistuikin jo ihan alusta alkaen tosi hyvin. Maahanmenoa tehtiin myös tosi paljon siten, että otettiin se luoksetulon yhteydessä. Tosin tuli huomattua, että sitä maahanmenoakin voi vahvistaa reilusti liikaa… Kerran otin treeneissä luoksetulon (täysin eri käsky kuin mitä silloin, kun välissä tulee pysäytyskäsky): koira tuli ihan tuhatta ja sataa luokse, ja metriä ennen kuin olisi istunut eteen, veti maahan. Ja toinen oli niiiin tärkeän näköinen, kun oli osannut tulla vauhdilla ja vetää jopa ihan suoraksi maahan! Eihän siinä muuta voinut kuin nauraa! 😀 Eilen tein treenatessa ensimmäistä kertaa koko luoksetulon voittaja-luokan tyyliin, eli otin sekä maahanmenon että pysäytyksen, josta koira sai sitten palkan. Kyllä se vaan oli ihan superpätevä!!

Osasyy treeni-innon palautumiseen on varmasti se, että saatiin koirakkopaikat sekä Korrin viettiseminaariin että fmbb:n tokojoukkueen koulutukseen! Kuinka siistiä?! Nyt sitten pitääkin harjoitella ihan urakalla, että kehtaa mennä saamaan oppia. 😀

Kun ei ole aikaa mihinkään

Yliarvioin omat kyvyt ja jaksamisen aivan liian korkealle siinä vaiheessa, kun suunnittelin alkuvuoden ohjelmaa. Kuvittelin, että olisi ihan mahdollista tehdä useita isotöisiä kursseja yliopistolla, tehdä gradu ja sivuainegradu, ratsastaa kahdella hevosella ja treenata koiran kanssa. Tuli haukattua kyllä ihan liian iso pala, ja nyt yritänkin olla tukehtumatta siihen…

Tallilla on kuitenkin käyty, valitettavasti vain aina ihan liian tiukalla aikataululla. Eipä niistä ratsastuksista ole mitään syvällistä sanottavaa, aina ollaan jossain pyöritty.

Koiran kanssa ei ole edelleenkään pätkääkään toko-motivaatiota, mutta agility on huippuhauskaa! Koira tykkää, ite tykkään, kaikki hyvin! Yritän ehtiä kertoa meidän agilitytreeneistä tässä jossain vaiheessa. Tassuongelmiakin on osunut kohdalle, kun kynnet murtuu kärjestä ihan itsestään…

Koulussa taas… Käännöksiä tunkee ovista ja ikkunoista, ja gradut ahdistaa. Ensimmäistä kertaa stressi on in ihan käsin kosketeltavaa, ja jos lukisi jotain lääkärikirjaa stressin oireista, saisi varmasti aika hyvän kuvan tämänhetkisestä olosta.

Mutta ehkä tää tästä… Blogi on yllättäen aika kaukana prioriteettilistalla, mutta yritän tännekin saada päiviteltyä jotain olennaista.

Mennään metsään

”Ratsuviikolla” otin kaverin kahtena peräkkäisenä päivänä tallille mukaan, ja lähdettiin maastoilemaan, kaveri Hevolle ja itse Ratsulla. Oli kivaa, ja tajusinkin, etten ole oikein kunnolla maastoillut Ratsulla: meidän maastoreissut on tähän asti ollut lähinnä vain kevyttä menoa.

Ensimmäisen maastoreissun aikaan oli vielä kunnon pakkanen, joten otettiin ihan rauhassa. Käytiin noin tunnin lenkillä, pikkuisen ravattiin ja otettiin yksi lyhyt laukkapätkä, mutta muuten vain käveltiin.

Toisena päivänä suuntasin toisen kaverin kanssa pitkälle reissulle, yhteensä oltiin pari tuntia liikenteessä. Pakkanenkin oli jo laskenut ihan kunnolla, niin päästiin menemään ihan reippaastikin.

Oli kyllä tosi hauskaa olla kaverin kanssa liikenteessä, saatiin kälättää oikein urakalla! Ihan täysin onnistunut meidän reissu ei kuitenkaan ollut… Ensimmäisen kunnon laukkapätkän jälkeen oltiin juuri saatu hengitys tasaantumaan, kun kapealla tiellä tulee heti mutkassa joku mies eteen, ja kysyy, ollaanko me nähty hänen koiraansa… No sieltä se kultainennoutaja sitten tulikin puskat ryskyen, suoraan hevosten jalkoihin! Ihme kyllä molemmat hevoset pysyi suht rauhallisena, vaikka Ratsu vähän steppasikin. Koira kun ei antanut kiinni, niin nähtiin paremmaksi pysähtyä niin pitkäksi aikaa, että mies saa sen kiinni. Yritin miestä varoittaa, että hevoset saattaa potkia, kun koira pyöri suoraan jaloissa, mutta se vain totesi, että ”antaa mennä sitten, oppiipahan kerrasta”. Meinasin sanoa, että pahimmassa tapauksessa ei tosiaan tarvi toista kertaa oppiakseen, kun nelihokkisesta kengästä saa päähänsä… No koira saatiin kiinni, ja me jatkettiin matkaa.

Hetken päästä vähän isommalla metsätiellä tuli sitten vastaan pakettiauto, jonka perässä juoksi ISO koira! Näytti ihan joltain tiibetinmastiffilta… Kuski vetäisi jarrut pohjaan, ja nappasi koiransa kiinni, niin me päästiin sitten ohi, eikä onneksi saatu mitään jännitystä aikaiseksi.

Itsehän olen koko sen ajan mitä olen Hevolla ratsastanut, eli noin 8 vuotta, käynyt maastoilemassa tuolla samalla alueella. Edellinen kerta oli toki ollut viime keväänä, mutta silti paikat on tuttuja. Jostain mystisestä syystä kuitenkin eksyttiin tuolla!! Yhtäkkiä tajusin, että nyt kun se ”kiva kaahaus-ylämäki” ei tullutkaan mutkan jälkeen, niin me ei todellakaan olla siellä missä pitäisi! Seuraavassa risteyksessä Hevo olisi kovasti lähtenyt vasempaan, mutta lähdettiin kuitenkin oikealle, koska sen oli pakko olla oikea suunta! No hetken päästä sitten huomasin, että oltiin tehty ympyrä, ja mentiin osittain samoja jälkiä takaisin… Kaveri ensin iloitsi, että ”hei kato, täällä on hevosten jälkiä, eli ei me missään ihan kadotuksessa olla!” Kunnes sitten seuraava huomio oli, että ”ei hitto, noi on meidän jäljet, isot Ratsun ja pienet Hevon!!” No löydettiin me sherlockit lopulta tie kotia kohti!

Talli oli jo melkein näkyvillä, kun saatiin ihan kunnon sydänkohtaus aikaiseksi! Se pakettiautomiehen iso koira oli nimittäin jostain syystä tuolla tallin lähellä, vapaana ja villinä! Syöksyi jonkun talon pihasta suoraan hevosten jalkoihin, ja Ratsuhan sai hirveän kohtauksen! Kunnon loikalla ympäri ja laukalla pakoon. Ihmettelen vieläkin, miten pysyin satulassa, kun roikuin jo ihan kaulalla ja toinen jalustinkin oli pudonnut. Onneksi sain Ratsun pysäytettyä nopeasti, Hevo oli ollut yllättävän rauhallinen tämän ajan. Mitä nyt oli loikannut ojaan ja pomppi siellä, mutta kaveri sai sen pidettyä niin, ettei se lähtenyt sinkoilemaan minnekään. Tässä kohtaa hyppäsin suosilla alas Ratsun selästä, ja lähdettiin jatkamaan matkaa kohti tallia. Välillä huidoin koiraa raipalla kauemmas, ja se pysyikin parin metrin päässä. Joku mies tuli pyydystämään koiran kiinni, niin päästiin jatkamaan sitten rauhassa matkaa ja pääsin kiipeämään takaisin selkään. Kädet kyllä tärisi hetken aikaa, mutta hevoset jatkoivat ihan rauhassa. Kaikista mahdollisista haasteista huolimatta selvittiin siis ehjin nahoin takaisin tallille! 🙂

Agilityn ihmemaailma

Tokoiluun ei oikein riitä intoa vieläkään, vaikka sitä meidän ”viikkotreeneissä” aina jonkin verran otetaankin. Sen sijaan nyt me intoillaan agilitystä!

Viime viikolla harjoiteltiin pussia, joka alkeiskurssilla oli hankalta. Nyt koira meni läpi heti ensimmäisellä kerralla kuin ei olisi ikinä mitään muuta tehnytkään. Ohjauskuvioista harjoiteltiin takaaleikkausta. Kertaalleen saatiin se onnistumaan siten, että koira oikeasti huomasi sivusilmästä mun puolenvaihdon, ja pussin (vai putkiko meillä siinä oli?) jälkeen hakeutui heti oikealle puolelle. Muuten paahtoikin sitten ihan putkinäöllä suoraan eteenpäin, eikä pahemmin jäänyt miettimään, missä se matte oikein hiippailee. Ajoituksesta huomasin, että kun yritän ”juosta koiraa päin”, niin silloin ehdin juuri sen takaa, enkä myöhästy. Koira kun on niin pirun nopea, että jos erikseen ajattelisin juosta sen takaa, niin se olisi siinä välissä ehtinyt jo kauas.

Tämän viikon treeneissä jatkettiin takaakiertoa, ja tehtiin jopa muutaman esteen minirata. Jätin koiran hypyn taakse lähtöön, ja menin itse koiran oikealle puolelle esteen ja seuraavana olevan suoran putken väliin. Hypyltä putkeen oli vino linja, eli koira odotti jo valmiiksi vinossa. Koiran suunnatessa putkeen vaihdoin puolta takaaleikkauksella, ja putken jälkeen huutelin koiraa ”takaisin päin” hyppäämään hyppyesteen, jolta vielä 90′ kulma ensimmäisenä olleelle hyppyesteelle.

Ihme kyllä koira ei kertaakaan lähtenyt putken päässä oleville esteille, vaikka käännös välillä vähän venyikin. Eli vaikka palkkautuukin jo pelkistä esteistä, niin silti on niin ohjattavissa, ettei lähde rallattelemaan. Hyvähyvä! 🙂

Viimeisillä toistoilla meni kerran-pari putken jälkeisen hypyn ohi. Minkähän takia – en osaa sanoa. Todennäköisesti itse olin tekemässä jotain tyhmää! Alkuun juoksi myös vikan esteen ohi, ja vasta lopuksi rupesi hyppäämään sitäkin. Siinä taas huomasi, että oli liikaa kiinni mussa, eikä meinannut irrota. Sitten kun itse rupesin juoksemaan esteelle, niin koirakin sen hyppäsi. Ei siis selkeästikään kannata jäädä tönöttämään paikoilleen, jos haluaa vasta aloittelevan koiran menevän jonnekin… 😀

Mutta siis, agility on meidän molempien mielestä hirveän kivaa ja hauskaa! Kaverin kanssa jo naureskeltiin, että tätä menoa koira on nopeammin AVA kuin TVA…

Ratsuilua

Olen saanut nauttia oikein urakalla Ratsusta nyt viikon verran, kun omistaja ei ole päässyt lainkaan tallille. On ollut kivaa päästä leikkimään melkein hevosenomistajaa, kun tavarat ja hevonen on ollut aina omilta jäljiltä.

Kaksi ensimmäistä päivää pyörittiin kentällä ja pellolla.

Ensimmäisenä päivänä olin aika myöhään liikkeellä ja pakkastakin oli ihan riittämiin. Tarkoitus oli käydä vähän keventelemässä kentällä, että Ratsu vertyy ja notkistuu molempiin suuntiin. Kenttä olikin ihan suht hyvässä kunnossa, mutta vähän Ratsu kompuroi siellä. Lisäjännitystä toi sitten kaikki huisin pelottavat asiat, joille piti puhista. Muun muassa kentän portin vieressä oleva puomi-/estetolppakasa oli jotain aivan hirveää, ja sen ohi piti mennä aina banaanina muutaman metrin päähän loikanneena… Sitten kentän ohi kävelevät hevoset oli todennäköisesti jotain Ratsunsyöjäzombeja, joita piti singahtaa karkuun. Muuten ratsastus oli aika mitäänsanomatonta, eikä me hirveän pitkään sitten kentällä pyörittykään.

Toisena päivänä Ratsu olikin sitten aivan supermahtavan ihana! Aloitettiin pellolla, jossa oli pehmeä pohja ja vielä tasaistakin. Alkuun ravattiin pitkään ympyrällä molempiin suuntiin. Ratsu rentoutui yllättävän nopeasti ja alkoi tukeutumaan hyvin kuolaimeen. Sitten kun oltiin saatu hyvät alkulämmöt, mentiin kentälle. Jatkettiin vielä volteilla ja ympyröillä, vähän temponmuutoksia ravissa. Laukannostoja otin alkuun vain uran pitkällä sivulla, koska pohja ei nyt kuitenkaan ollut mikään erityisen mahtava, ja pelkäsin, että jos vauhtia on yhtään liikaa, niin pahimmassa tapauksessa Ratsu kompuroi kulmassa. Laukannostot oli kyllä aika  kamalia, mutta laukka rupesi pyörimään ihan kivasti, ja laukattiin ympyrällä aina muutama kierros. Laukannostot alkoi parantumaan, kun pari kertaa otin nostossa raipan avuksi.

Vaikka laukannostot olikin melko huonoja, niin kokonaisuudessaan ratsastus oli aivan mahtavaa! Ratsu oli niin mainio alusta loppuun, ja teki rehellisesti hommia koko ajan. Oli kyllä niin täydellinen hyvänmielen ratsastus, ettei mitään väliä!