Piti sitten ihan Saksaan asti lähteä, että löydettiin täydellinen jälkipelto. Nyt ollaan sitten reilun viikon sisään tehty paitsi kesän ensimmäinen jälki, myös huimat kolme jälkeä!
Ensimmäinen jälki oli noin 200 m pitkä, kaksi kulmaa, ensimmäistä kertaa myös kaksi keppiä. Nappuloita noin joka viidennellä askeleella. Koira tykkäsi kovasti, janalle piti hetken aikaa keskustella, onko ihan oikeasti oikea tapa lähteä jäljelle siten, että janalla multapaakut lentelee tassujen kauhoessa vauhdilla eteen päin… Jälki itsessään oli aika huolimatonta, vauhti oli turhan kova ja koira seilasi. Vaikka ollaan harjoiteltu uutterasti ”keppi=maahan”-ilmaisua, jäljellä ne oli kovin kovin outoja. Jälki kyllä vei mukanaan sellaista vauhtia, ettei koira yhtään tuntunut tajuavan, että minkä ihmeen takia tässä nyt pitäisi jäädä paikalleen kökkimään ilman mitään syytä! Mutta oli kivaa, ja sehän on pääasia! Ja se edellinen jälki taisi tosiaan olla joskus viime syksynä…
Toinen jälki tehtin perjantaina. Nyt pituutta noin 300 m, kaksi kulmaa, keppi ainoastaan lopussa. Ruokaa jätin yhteensä noin viiteen kekoon koko jäljen matkalle. Nyt homma näytti paljon fiksummalta, koira jäljesti tiiviisti ja todella hyvällä draivilla. Vauhtia oli taas yli oman tarpeen, mutta varsinkin loppujälki toisen kulman jälkeen oli oikein mahtavaa! Juuri sellaista kuin täydellisen jäljestyksen pitää ollakin!
Koska jonkun on oltava kaunein ja parhain!
Kolmas jälki tehtiin lauantaina. Nyt pituutta oli noin 400 m, kulmia tuli huimat 7(…), keppi ainoastaan lopussa, ja kepin alla purkissa raksuja, muuten koko jälki oli täysin tyhjä. Pysähdyin kulmiin ja suorille noin 30 askeleen välein hetkeksi seisomaan, muuten ihan normaalia kävelyä hieman tavallista lyhyemmillä askeleilla. Jälki vanheni ensimmäistä kertaa 30 min.
Vauhtia oli taas aivan täydellisen liikaa, ja aivotkin tuntui unohtuneen jonnekin lenkkipolun varrelle. Heti ensimmäisenä sain karjaista koiran takaisin, kun paria metriä ennen paalua ”jälki”-käskyllä sinkosi tangentin suuntaan… Jälki meni juoksenteluksi, olin kuvitellut, että nyt kun jälki sai vanheta, olisi joutunut tekemään tarkempaa työtä, että pysyy jäljellä. En tiedä mitä hajua seurasi, mutta kulki nokka aika ylhäällä, seilasi härskisti siksakkia jäljen päällä, mutta silti pysyi mukana koko sik-sak-jäljellä! :O Kulmat haisteli hämmentävän hyvin, yhden kulman merkkinä olleen kepin meinasi napata mukaansa.
Kun jälkeä oli takana vähän reilu puolet, homma tuntui karkaavan ihan käsistä. Meni ihan juoksenteluksi, sitten piti vähän ruohoakin haukata. Siinä sitten keskellä saksalaista peltoa otettiin aikalisä ja keskusteltiin suomalaisin sivistyssanoin, mikä on homman nimi ja juonen kulku. Yllättäen se jälki löytyikin sieltä mistä piti, ja loppujälki meni paljon sivistyneemmin, enää ei tarvinnut seilatakaan niin paljoa, ja jälkikin oli taas se pääasia. Loppukepille käskin suoraan maahan, en antanut edes miettiä omaa ratkaisua.
Kaiken kaikkiaan kaikista jäljistä (myös tuosta viimeisimmästä) jäi oikein hyvä maku suuhun! On älyttömän hienoa katsoa, kun koiralla on ihan ”sisäsyntyinen” polte jäljelle, jälki vie mukanaan, ja itse tekeminen palkitsee. Ruoka tuntuu vain häiritsevän, mutta tuon viimeisen juoksentelu-jäljen perusteella taidan kuitenkin jättää seuraavalle vielä muutaman hidastekasan…
Nyt kun meillä on kunnon pelto, täytyy sitä hyödyntää ihan viimeistä päivää! Tavoitteena olisi, että päästäisiin tekemään ainakin kaksi jälkeä viikossa.
Taitoa etsimässä 